Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Ihon aika -lehden 2/2023 kannen yläosa.
12.05.
2023

Kivun ja kutinan hoito koskettaa myös mieltä

Psoriasikseen liittyvä kipu ja kutina voivat vaikuttaa monin tavoin sairastavan arkeen ja hyvinvointiin. Hoidossa on tärkeää muistaa myös mielen hyvinvointi. Kipu ja kutina on tänään 12.5. ilmestyneen Ihon aika –lehden teemana. 

Psoriasista sairastavan arkeen kuuluu usein psoriasiksesta johtuvaa kipua tai kutinaa. Kipua voivat aiheuttaa tulehtuneet nivelet ja jänteet tai esimerkiksi psoriasisihottuman vuoksi halkeileva iho. 

– Kutinan ja kivun mekanismeissa on paljon yhtäläisyyksiä, vaikka ne välittyvätkin hieman eri reittejä. Kutina voi pahimmillaan olla hyvin häiritsevä ja kipuun verrattavissa, Helsingin yliopiston professori Eija Kalso sanoo Ihon aika -lehdessä. 

Kutinan ja kivun paras taltutuskeino on Kalson mukaan perussairauden eli psoriasiksen hyvä hoito. Etenkään pitkäaikaisen kivun hoidossa pelkkä lääkitys ei kuitenkaan riitä, vaan huomiota on kiinnitettävä myös mielen hyvinvointiin. Pelko, huoli ja stressi voimistavat kiputuntemuksia, joten mielen voimalla on suuri merkitys kivun hallinnassa. 

Ihon kutina vaikuttaa niin ikään psykososiaaliseen hyvinvointiin. Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että ihon kutinalla oli selvä yhteys unettomuuteen, masennukseen, ahdistukseen sekä heikentyneeseen elämänlaatuun. Mitä useammin iho kutisi, sitä vakavammat olivat psykologiset oireet.  

Apua kotikonsteista

Ihon aika -lehdessä myös lehden lukijat kertovat omia kokemuksiaan ja niksejään kutinan ja kivun hoitoon. Kotikonstit vaihtelevat käytännöllisistä vinkeistä erilaisiin ajattelumalleihin. 

– Viileä vesi suihkussa hillitsee kutinaa ihmeellisesti, lukija kertoo Ihon ajassa. 

– Olen rehellinen sen suhteen, että jos väsyttää, saan vain olla, sanoo toinen. 

Näihin ajatuksiin yhtyy myös Psorilinjan sairaanhoitaja Kristiina Rautio. 

– Yksi tärkeä osa kivun hoidossa on, että pyrkii tietoisesti siirtämään ajatuksia pois kivusta tai kutinasta ja keskittymään johonkin ihan muuhun asiaan, josta pitää, Rautio sanoo lehdessä. 

Kristiina Rautio muistuttaa, että läheisyydestä on kivun ja kutinan hoidossa apua, sillä toisen – joko ihmisen tai esimerkiksi lemmikin – lähellä oleminen rentouttaa ja rauhoittaa. Myös Ihon ajan lukijat tuntevat läheisyyden merkityksen 

– Se auttaa, kun soitan siskolle ja yhdessä haukutaan psori maan rakoon, yksi lukijakyselyn vastaajista kertoo lehdessä.

Lue lisää kivun ja kutinan hoidosta sekä muistakin psoriasikseen liittyvistä aiheista uusimmasta Ihon aika -lehdestä! Jos et vielä tilaa lehteä, liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna, tai tee kestotilaus.

Lisätiedot: 

Viestintäpäällikkö Hanna Karhunen, Psoriasisliitto
040 455 9072, hanna.karhunen@psori.fi