27.02.
2019

Kolme kysymystä Psoriasisliiton vaalitavoitteista 

Psoriasisliitto on julkaissut eduskuntavaalitavoitteensa. Liiton päätavoite on sairastamisen kustannusten kohtuullistaminen. Kysyimme vaikuttamistyön asiantuntijalta Hanna Karhuselta, mitä tavoitteet käytännössä tarkoittavat.  

1. Psoriasisliitto esittää, että lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto pitäisi voida joissain tilanteissa maksaa osissa. Miksi tällainen muutos tarvitaan?

HK: Lääkekatto on otettu käyttöön aikana, jolloin erityisen kalliit, lähinnä biologiset lääkkeet eivät olleet vielä käytössä. Nyt näiden lääkkeiden käyttäjät joutuvat yleensä maksamaan koko lääkekaton, tänä vuonna 572 euroa, jo ensimmäisellä ostokerralla. Psoriasiksen ja monen muun sairauden hoito on kehittynyt, mutta maksukattojärjestelmä ei ole pysynyt kehityksessä mukana. 

Monelle sairastavalle on iso ponnistus, että tammikuussa pitäisi olla lähes 600 euroa säästettynä, jotta saa tarvitsemansa lääkkeet hankittua. Osa jättää lääkkeet jopa kokonaan ostamatta hinnan vuoksi. Ongelma ei koske vain pienituloisia, vaan sairastaminen rasittaa myös monen keskituloisen kukkaroa. Mielestämme jokaisen psoriasista sairastavan pitäisi voida käyttää itselleen toimivinta hoitoa. Siksi esitämme, että erityisen kalliita lääkkeitä käyttävät voisivat halutessaan maksaa lääkekaton osissa.  

2. Entä miksi eri sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatot pitäisi yhdistää?

HK: Suomen maksukattojärjestelmä on kankea ja sairastavan maksuosuus muihin Pohjoismaihin verrattuna suuri. Lääkkeiden lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuille ja matkakuluille on olemassa omat erilliset maksukatot (asiakasmaksuilla 683 euroa ja matkoilla 300 euroa v. 2019). Osalle sairastavista kertyy tämän vuoksi paljon kuluja. Tilannetta vaikeuttaa se, että kaikki maksukatot alkavat kertyä yhtä aikaa vuoden alusta. Tämä johtaa siihen, että sairastamisen kustannukset painottuvat alkuvuoteen. 

Olemme esittäneet, että eri maksukatot pitäisi yhdistää ja niiden taso kohtuullistaa. Muutos pitäisi kuitenkin tehdä niin, että niiden maksuosuus ei kasvaisi, joille kuluja tulee vain lääkkeistä. Ennen kuin mitään päätöksiä tehdään, uuden hallituksen täytyisi käynnistää asiasta laaja selvitys. 

3. Miten yksittäinen äänestäjä voi vaikuttaa maksukattojen uudistamiseen?

HK: Kaikkein tärkeintä on äänestää! Kysyimme eduskuntapuolueilta niiden mielipiteitä maksukatoista, ja kyselyn vastauksia voi halutessaan käyttää äänestyspäätöksen tukena. Ehdokkailta kannattaa myös kysyä suoraan mielipiteitä maksukatoista ja kertoa nykytilanteen ongelmista. Kaikki poliitikot eivät ole perehtyneet maksukattojärjestelmään, mutta saattavat kyllä tukea sen uudistusta, kun saavat lisää tietoa. Mitä useampi edustaja kannattaa sairastavien asiaa, sitä suurempi paine tulevalla hallituksella on viedä sitä eteenpäin. 

Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 14. huhtikuuta. Psoriasisliiton eduskuntavaalitavoitteet

Kuva: Pexels.com