Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
31.05.
2017

Kuulumisia kevään aurinkopainotteisilta sopeutumisvalmennuskursseilta

Kevään aurinkopainotteisten sopeutumisvalmennuskurssien pääjaksot Kanarialla päättyivät huhtikuussa. Kursseilla oli yhteensä 120 osallistujaa. Osallistujista aiempaa suurempi osa oli nuoria, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että tänä vuonna alle 30-vuotiaiden omavastuuhinta on vain 250 euroa.

Sää suosi kevään kursseja. Ilmaston vaikutus näkyy kurssipalautteissa kaikkein tärkeimpänä yksittäisenä seikkana. Aurinkoinen sää auttaa oireiden lievittymisessä. Oireiden hoitamiselta vapautunut aika ja voimat antavat mahdollisuuden keskittyä oman tilanteen kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ja tulevaisuuden pohtimiseen.

Ihon hoitamisen ja nivelten huoltamisen lisäksi kurssilla käsiteltiin liitännäissairauksia sekä ravinnon ja liikunnan merkitystä omalle hyvinvoinnille. Ohjelmaan kuului merivesi- ja allasjumppaa, rantapilatesta sekä muuta ohjattua liikuntaa.

Kurssien päättyessä osallistujat kertoivat kokemuksiaan ja kurssista saatuja eväitä. ”Sain vertaistuesta uskomatonta voimaa, jota en edes lähtenyt hakemaan”… ” Koin liikunnan iloa ja löysin oman tapani harrastaa liikuntaa omassa arjessani” … ” Ilmaston hoitava merkitys aukesi minulle ihan uudella tapaa”… ” Olen sairastanut psoria jo pitkään ja luulin tietäväni siitä kaiken, kurssilla kuitenkin tuli valtavan paljon uutta tietoa”… ” Ravinnon merkitys on kyllä ollut tiedossa, mutta vasta kahden viikon kokemus oikein syönnistä muutti suhdettani ruokaan”… On riemastuttavaa kuulla osallistujien saaneen kurssin pääjaksosta juuri niitä toiminnalla tavoittelemiamme asioita.

Kurssin kolmiosaisuus mahdollistaa pääjakson erityisluonteen. Alku- ja jälkijaksoilla ohjelma on asiapitoista, mutta pääjaksolla jokaisen osallistujan oma panos kurssiin on merkittävä. Pääjakson ohjelmassa korostuu rento yhdessä tekeminen ja vertaiskokemusten jakaminen.

Uudet kurssit alkavat taas lokakuussa. Toivottavasti tapaamme silloin!