11.04.

Millaista toimintaa kaipaat paikkakunnallesi?

Jäsenkokouksessa päätetään, millaista toimintaa paikallisessa psoriasisyhdistyksessä on ja keitä valitaan yhdistyksen hallitukseen. Paikalliseen toimintaan ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet, joten mukaan kannattaa lähteä rohkeasti, vaikka ei aiemmin yhdistyksen tilaisuuksiin olisi osallistunutkaan.

Yhdistyksen jäsenkokouksilla tarkoitan yhdistyksen sääntömääräisiä ja ylimääräisiä kokouksia. Yhdistyksen hallitus on toimeenpaneva elin, jonka tehtävänä on toteuttaa jäsenkokouksen päätökset.

Tietoa kokouksista saat jäsenenä hyvissä ajoin, sen varmistavat säännöt. Näin jäsenillä on aito mahdollisuus käyttää valtaansa ja päättää yhdessä yhdistyksensä asioista.

Mikäli haluat saada ideasi toteutetuksi paikallisyhdistyksessäsi, voit toimia kahdella tavalla. Voit esittää asian etukäteen hallitukselle, joka sisällyttää idean seuraavaan toimintasuunnitelmaan tai voit vuosikokouksessa esittää sitä lisättäväksi toimintasuunnitelmaan.

Vaikka kokouksissa valitaan myös yhdistyksen luottamushenkilöt, luottamustehtäviin ei voi joutua vasten tahtoaan. Tehtävästä on aina mahdollisuus ja lupa kieltäytyä. Yhdistyksen luottamustoimen hoitaminen on kuitenkin palkitsevaa ja kiinnostavaa, joten mukaan kannattaa tulla, vaikka yhdistystoiminta ei olisikaan entuudestaan tuttua. Yhdistyksessä toimimista oppii tekemällä.

Toki perusasioiden opiskelu kannattaa. Yhdistystoimintaa on helpompi toteuttaa, kun perustiedot ovat hallinnassa. Psoriasisliitto järjestää opintokeskus Siviksen kanssa verkko-opintona Ryhdistä yhdistystä -koulutuksen, jossa opitaan perustiedot yhdistystoiminnasta ja sen kehittämisestä. Koulutus sopii sekä vasta-alkajille että järjestötietojaan päivittäville. Koulutus toteutetaan taas ensi syksynä ja on maksuton. Lisätietoja saat Ihonaika-lehdestä, Psoriasisliiton verkkosivuilta tai järjestösuunnittelijoilta.