Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Käsivarressa ihottumaa, jota henkilö raapii.
23.09.
2016

Väitteitä ja vastauksia psoriasiksesta

Psoriasiksen taudinkuva on yksilöllinen. Sairauteen liittyy siksi usein epätietoisuutta oireista ja niiden hoidosta. Psorilinjan sairaanhoitaja Tuula Huttunen kohtaa työssään usein psoriasikseen liittyviä oletuksia, joista kaikki eivät pidä paikkansa.

1. Psoriasis ei kutise.

Tarua. Monella psoriasista sairastavalla iho-oireet kutisevat jonkin verran. Osalla kutina voi olla niin voimakasta, että se häiritsee yöunta, mikä lisää väsymystä ja heikentää elämänlaatua. Osalla kutina taas on lähes olematonta tai sitä ei ole ollenkaan.

Ihon kuivuus on yksi kutinaa ylläpitävä tekijä. Etenkin talvella ihon kuivumista voi ehkäistä käyttämällä omalle ihotyypille sopivaa perusvoidetta. Kun perusvoiteen levittää heti pesun jälkeen kostealle iholle, se imeytyy helposti ja rasvaamiseen kuluu vähemmän aikaa.

Lääkäri voi kirjoittaa reseptin perusvoiteelle pitkäaikaisen ihosairauden hoitoon, jolloin voiteesta saa Kela-korvauksen.

2. Psoriasis voi parantua kokonaan.

Tarua. Psoriasikselle tyypillistä on oireiden vaihtelu. Välillä oireet ovat vähäisiä tai niitä ei ole ollenkaan. Monet tekijät vaikuttavat oireiden esiintymiseen – oireita voi joskus lievittää esimerkiksi stressitekijöiden väheneminen tai ruokavalion keventäminen kasvis-kalapainotteiseksi. Hormonaaliset muutokset esimerkiksi raskauden aikana voivat yksilöllisesti joko lisätä tai vähentää psoriasiksen oireita.

Monella psoriasista sairastavalla oireet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan –  iho-oireet ilmaantuvat syksyllä tai talvella ja voivat olla hankalimmillaan kevättalven aikaan. Nivelpsoriasista sairastavilla nivelkipujen voimakkuus saattaa seurata ilmanpaineen ja lämpötilan vaihteluita.

3. Psoriasis altistaa alakulolle.

Totta. Psoriasis ei ole psyykkinen sairaus, mutta tulehduksellinen sairaus voi aiheuttaa joskus pohjattomalta tuntuvaa väsymystä ja altistaa alakulolle. Moni iho- tai nivelpsoriasista sairastava on itse ihmetellyt väsymystään.

Psoriasiksen asianmukainen, riittävä lääkehoito on potilaan oikeus. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen on potilaan omalla vastuulla. Säännöllinen liikunta ja venyttely sekä lihaskunnon ylläpitäminen oikein annosteltuna lievittävät myös väsymysoireita ja parantavat mielialaa.

Vertaistuki – ajatusten vaihto toisen samaa sairautta potevan kanssa – on merkityksellistä monelle pitkäaikaissairaalle.

4. Psoriasis voi oireilla sukupuolielinten alueella.

Totta. Psoriasis voi esiintyä millä tahansa ihoalueella niin miehillä kuin naisillakin. Sukupuolielinten ja taivealueiden oireet ovat helposti hoidettavissa. Niitä on turha häpeillä, eikä niistä kannata kärsiä. Yleislääkärit ja gynekologitkaan eivät aina tunnista genitaalialueen psoriasista, ja siksi kannattaa pyytää lähete ihotautien erikoislääkärille, jolla on paras asiantuntemus monimuotoisten psoriasiksen iho-oireiden hoidossa.

5. Psoriasiksen iho-oireiden takia ei tarvitse mennä lääkäriin.

Totta ja tarua. Osa lieväoireisista ei edes tiedä sairastavansa psoriasista. Mikäli oireet häiritsevät arkea, hyvää hoitoa kannattaa hakea.

6. Psoriasis voi oireilla vain nivelissä.

Totta. Nivelpsoriasis on haasteellinen diagnosoitava. Reumatautien erikoislääkäri on paras asiantuntija oireiden tunnistamiseen.

Nivelpsoriaatikolle liikunta on hyvinvoinnin perusta. Liikuntaa on hyvä harrastaa monipuolisesti ja valita laji nivelten kunnon mukaan. Tulehduksen rauhalliseen vaiheeseen sopivia liikuntamuotoja ovat etenkin vesiliikunta, pyöräily, hiihto, sauvakävely, voimistelu, kuntopiiri ja kuntosaliharjoittelu. Akuuttivaiheessa tulehtuneen nivelen liikeratoja on syytä harjoituttaa päivittäin, mutta liikunnassa suositellaan taukoa.

 7. Vain nivelpsoriasis altistaa liitännäissairauksille.

Tarua. Molemmat iho- ja nivelpsoriasis altistavat liitännäissairauksille. Alttiuden ratkaisee tulehduksen määrä elimistössä. Psoriasiksen liitännäissairauksia ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes ja tulehdukselliset suolistosairaudet.

Iho- ja niveloireiden tehokas hoito edistää psoriasista sairastavan terveyttä ja vähentää liitännäissairausriskiä. Samoin terveyttä tukevat omaehtoiset valinnat – tupakoimattomuus, liikunta, pyrkimys pysyä normaalipainoisena, stressinhallinta ja kohtuullisuus alkoholin käytössä vähentävät riskiä liitännäissairauksiin.

Apua niin painonhallintaan, terveysliikunnan aloittamiseen kuin muihinkin elämäntapa remontteihin voi saada tukiryhmistä. Asia kannattaa ottaa puheeksi oman terveysaseman lääkärin tai muun hoitavan lääkärin kanssa, sillä kotipaikkakunnalla voi olla tarjolla sopiva tukiryhmä.

8. Psoriasista sairastava ei voi mennä armeijaan.

Totta ja tarua. Lievä ihopsoriasis ei ole este mennä armeijaan. Keskivaikea ja vaikea, sisäistä lääkitystä vaativa iho- tai nivelpsoriasis sen sijaan saattaa asettaa haasteita armeija aikana. Asiasta kannattaa keskustella jo ennen kutsuntoja oman hoitavan lääkärin kanssa.

Julkaistu Ihon aika -lehdessä 4/16

Teksti: Tuula Huttunen ja Ilona Ruskoaho

Lisää ajankohtaista tietoa ja kokemuksia psoriasiksesta voit lukea painetusta lehdestä.

Kysy lisää tai keskustele sairaanhoitajan kanssa Psorilinjalla