Nivelpsori ja lääkinnälliset tukisukat
Nivelpsori-diagnoosin myötä turvonneet jalat ovat muuttuneet arkipäiväksi. Nilkat, pohkeet ja jalkapöytä tosin turposivat huomattavasti jo ennen virallista diagnoosia.
Osallistuin Psoriasisliiton järjestämille nivelpsoriaatikoille tarkoitetuille kuntoutusjaksoille vuosina 2010 ja 2011. Viimeisen jakson kuntoutusselosteeseen kirjattiin suositus lääkinnällisistä tukisukista, jalkineista ja lymfasta. Kuntoutuspaperit lähetettiin sekä hoitavalle reumalääkärille, että terveysasemalle.
Reumalääkäri totesi suosituksen kuuluvan terveysasemalle ja terveysasemalla sanottiin, että kuntoutuspaperit löytyvät kyllä arkistosta, jos tarve vaatii. Koskaan ei selvinnyt kenen tarpeesta on kyse, minun tarpeeni ei riittänyt ja jalat jatkoivat turpoamistaan.
Terveinä aikoina kengänkokoni oli 39. Keväällä 2014 numeron 45 sandaalinkaan leveys ei riittänyt. Pituutta oli kuin lumikengässä ja kompuroin pahasti pitkät sandaalit jalassa kun vain nilkkaremmi meni kiinni. Olin kahdeksan viikkoa täysin ilman kenkiä. Jouduin hoitamaan kauppa- ja muut asiat sukkasillani, koskaan yksienkään kenkieni leveys ei riittänyt turvonneisiin jalkoihini. Onneksi vain muutamana päivänä satoi. Sukkasillaan ei ole mukava kulkea märällä asfaltilla.
Alkuvuodesta 2014 oikean nilkkani yläpuolelle tuli naarmu josta alkoi vuotaa nestettä. Jalan alle sänkyyn taitettu pyyheliina oli märkä joka aamu. Huhtikuun lopulla vasempaan pohkeeseeni tuli ensimmäistä kertaa ruusu ja monen mutkan kautta minut kirjoitettiin Espoon kotisairaalan potilaaksi.
Hoitohenkilökunta kävi päivittäin piikittämässä antibiootteja ja hoitamassa säärihaavaksi muuttunutta naarmua. Lääkäri kysyi kotikäynnillään ovatko hoitavat lääkärit tietoisia jalkojeni kunnosta ja koosta. Olivathan he. Kerroin 2011 kirjatusta kuntoutusselosteesta ja näytin, että mikään kenkä ei mene jalkaan. Kotisairaalan lääkäri kirjoitti lähetteen lääkinnällisiä tukisukkia ja jalkineita varten ja pattitilanne raukesi. Tosin terveydenhuollossa jalkineita vastustettiin perusteena että jos tukisukat auttavat, kalliit jalkineet menevät hukkaan. Totesin, että lääkärin lähete ei aseta ehtoja, vaan tarvitsen molemmat.
Niinpä kesäkuun puolessa välissä 2014 sain tukisukat ja lumikenkäsandaalien hihnoihin ommeltiin lisää pituutta, jotta sain ne jalkaan kunnes sain elokuussa jalkineet jotka oli tehty mittojen mukaan.
Säärihaava alkoi mennä kiinni muutaman vuorokauden kuluttua siitä, kun sain tukisukat. Lääkinnälliset tukisukat ovat aivan jotain muuta kuin lentosukat. Ne ovat kuin panssarit. Jos joskus olen päivän ilman niitä, se vielä sujuu jotenkin, mutta kaksi päivää ilman panssareita saa jalkani turpoamaan vauhdilla.
Julkisen terveydenhuollon kautta Espoossa ei nivelpsoriaatikko saa lymfaa, vaikka muutaman kerran kokeilujakso pienensi jalkojeni ympärysmittaa paikoin jopa usealla sentillä, eli siitä oli todistettavasti apua.
Olen joskus miettinyt missä kunnossa jalkani olisivat, jos olisin saanut tukisukat jo 2011. Silloin kuntoutusjaksolla jaloissani oli venyneet neljäkakkoset. Nykyinen kengännumeroni on täysi arvoitus.
Kuvat: Makebelieve ja Anita Anderssonin kotialbumi
