Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Psoriasisliiton viestintäpäällikkö Susanna Kaaja.
27.09.
2019

Pääkirjoitus: Pinnan alla kuohuu

Kansalaisjärjestökenttä näytti voimansa heinäkuun lopussa, kun Terapiatakuu-kansalaisaloite ylitti 50  000 kannatusilmoituksen rajan. Tämän ansiosta aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi.

Kansalaisaloitteen takana on kolmekymmentä Mielenterveyspooliin kuuluvaa järjestöä.
Terapiatakuun tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveyspalveluihin. Nyt vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa, vaikka yli puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista jossain vaiheessa elämäänsä.
Sairastuminen on paitsi inhimillinen tragedia, myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Mielenterveyden häiriöt ovat jo nousseet tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi Kelan sairauspäivärahatilastoissakin. Masennus on suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen: Eläketurvakeskuksen mukaan viime vuonna masennuksen perusteella jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 3 500 henkilöä.

Psoriasis on sairaus, joka monen kohdalla haastaa mielen hyvinvoinnin. Psoria sairastavilla on lähes kaksinkertainen riski sairastua mielenterveyden häiriöihin terveisiin samanikäisiin henkilöihin verrattuna. Yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä psoriasista sairastavilla ovat ahdistuneisuushäiriöt ja masennus, joita kumpaakin sairastaa noin joka viides psoriaatikko. Tuoreen tutkimuksen mukaan näiden lisäksi psoriasikseen näyttäisi kuitenkin liittyvän myös muun muassa suurentunut kaksisuuntaisen mielialahäiriön riski.

Kutinan ja nivelkipujen kanssa mielikin voi olla kovilla.

On täysin ymmärrettävää, että kutinan ja nivelkipujen kanssa kamppailevan mielikin voi olla kovilla. Varsinkin, kun täydellisyyttä ja virheettömyyttä korostavassa someyhteiskunnassa psoriasiksen kaltainen, usein näkyvä sairaus voi tehdä sosiaalisista tilanteista haastavia, kuten tähän lehteen haastateltu ihotautien erikoislääkäri ja psykoterapeutti Taras Klimenko toteaa.

Mielen hyvinvoinnin tukemisessa terveydenhuollon ammattilaisilla on suuri merkitys: luottamuksellinen ja pitkäjänteinen hoitosuhde on keskeinen sairastuneen hyvinvoinnin kannalta. Se takaa paitsi onnistuneen psoriasiksen hoidon, myös ilmapiirin, jossa uskaltaa puhua muistakin hankaliksi mielletyistä asioista. Unohtaa ei pidä myöskään yhdistysten tarjoamaa vertaistukea, jonka merkitys juuri jaksamisen ja mielen hyvin- voinnin kannalta on korvaamaton.

Mielen hyvinvointia ei ole helppo nostaa puheeksi vastaanotolla. ”Kun on jo iholla yksi stigma, kukapa sitä hullun leimaa siihen rinnalle enää haluaisi”, totesi eräs jäsenemme puhelimessa. Mutta ilman asian näkyväksi tekemistä ei tapahdu muutosta. Siksi me Psoriasisliitossa olemme hyvillämme, että psoriasiksen ja mielen hyvinvoinnin yhteys on nostettu tänä vuonna näkyvästi myös Maailman psoriasispäivän teemaksi. Kannustamme kaikkia puhumaan mielestä ja kysymään, miten voit. Katso täältä, miten sinä voit olla mukana viemässä tärkeää viestiä eteenpäin!

PS. Julkaisemme Maailman psoriasispäivänä 29.10. tuloksia teettämästämme Psoriasis ja mielen hyvinvointi -kyselytutkimuksesta. Kiitos kaikille vastaajille!

Teksti on julkaistu Ihonaika-lehden numerossa 3/2019. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.