Psoriasis taltutti vesipedon

Psoriasis lopetti uintiharrastukseni. Horoskooppimerkkini kuuluu veden merkkeihin. En tiedä johtuuko siitä, vai jostain muusta, että olen aina rakastanut vettä, merta ja uimista.

Lapsena uimastadionilla käynnit kuuluivat kesän suuriin juhlahetkiin. Polskin uimarenkaan kanssa käsipohjaa matalassa altaassa jo muutaman vuoden ikäisenä. Järvessä uimisesta en erityisemmin pitänyt, koska järvestä ongittiin kaloja ja oli aina tunne, että tummassa vedessä alhaalta tulee hauki ja puree. Mainittakoon, että minun lapsuudessani ei ollut vauvauinteja enkä ollut nähnyt Tappajahai–elokuvaa.

Minua oli kielletty menemästä altaan syvään päähän, mutta kerran sitten menin altaaseen tikkaita pitkin siltä puolelta, jolla vesi oli toista metriä syvää. Muistan ikuisesti tunteen kun jalat eivät ottaneetkaan pohjaan. En kuitenkaan hätääntynyt, vaan muistin kuinka minulle oli näytetty uimaliikkeitä, ja kuinka ollakaan opin uimaan. Olin silloin jotain 4-5-vuotias ja vasta aikuisena uskalsin kertoa äidilleni todellisen tarinan siitä, kuinka opin uimaan.

Ihopsori diagnosoitiin 2001 ja vähitellen se muuttui hankalammaksi ja painottui taipeisiin. Veden kosketus sattui enemmän ja enemmän ja jo suihkussa käynti oli monesti tuskaa. Klooriveden aiheuttamasta kirvelystä en kerro, vaan jätän lukijan mielikuvitukselle tilaa.

Uintiharrastus loppui, kuten myös kylpyammeessa loikoilu.  Nivelpsoriaatikkona hyötyisin vesijumpasta, mutta en pysty sitä hyödyntämään.

Olen huomannut että vauvojen kosteuspyyhkeet sopivat minun iholleni.  Tuoteselosteessahan lukee, että ne hoitavat vauvan ihoa hellävaraisesti eikä niissä ole väriaineita tai hajusteita (olen myös hajusteista kärsivä astmaatikko). Monen kesän hikisen päivän pelastaja on vauvan kosteuspyyhe, sillä psorini ei pidä hikoilustakaan.