Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Käsi kirjoittaa muistivihkoon.
03.03.
2017

Psoriasisliitto: Sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta tulee täsmentää monin tavoin

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on edennyt vaiheeseen, jossa hallituksen esitys asiakkaan valinnanvapaudesta on lausuntokierroksella. Psoriasisliitto antoi esityksestä lausunnon. 

Psoriasisliitto korostaa, että nykyisten sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseksi uudistusta tarvitaan joka tapauksessa. Liitto kiinnittää kuitenkin huomiota valinnanvapauslainsäädännön keskeneräisyyteen ja toteaa, että mallia on täsmennettävä monilta osin, jos uudistuksen tavoitteet halutaan saavuttaa.

Valinnanvapausmallilla tavoitellaan muun muassa asiakkaalle nykyistä parempia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa. Psoriasisliitto toteaa, että ehdotus mahdollistaa tämän periaatteen tasolla, mutta käytännössä useita kysymyksiä on vielä ratkaisematta. Liitto esittää, että valmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota neuvonnan toteuttamiseen sekä alueellisiin eroihin Suomen sisällä. Esityksen perusteella tosiasialliset mahdollisuudet valita näyttäisivät toteutuvan lähinnä kasvukeskuksissa.

Psoriasisliitto linjaa, että myös ehdotuksen yksityiskohtia tulee tarkentaa huomattavasti. Esimerkiksi perustason palvelut ja palveluketjut tulee määritellä riittävän selkeästi. Samoin maksusetelijärjestelmä, jolla asiakas voisi valita yksittäiselle palvelulle tuottajan, vaikuttaa liiton mukaan vielä keskeneräiseltä. Psoriasisliitto korostaa, että tuottajille ja maakunnille tulee kirjata selkeät vastuut setelien käyttöön ja seurantaan liittyen.

Lisätietoja lausunnosta antavat:

Toiminnanjohtaja Sonja Bäckman, sonja.backman@psori.fi

Järjestösuunnittelija Hanna Karhunen, hanna.karhunen@psori.fi

Lue koko lausunto PDF-tiedostona:

tiedoston ikoni
Valinnanvapauslaki.pdf
69,
Päivitetty: 3.3.2017