Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
13.03.
2020

Ohjeita psoriasisyhdistyksille koronaepidemiasta

Psoriasisliitto kehottaa kaikkia jäsenyhdistyksiään perumaan kaikki tilaisuutensa 13.5. asti ja siirtämään ne mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi.

Koronavirus on laajentunut pandemiaksi ja Suomessa vallitsee nyt poikkeustila. Eduskunnan päätöksen mukaisesti valmiuslaki on otettu käyttöön 18.3. alkaen. Sen nojalla julkiset kokoontumiset on rajoitettu kymmeneen henkilöön ja tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla suositellaan välttämään. Samalla suositeltiin myös kolmannen sektorin kokoontumistiloja suljettavaksi. Ohjeistus ulottuu tällä hetkellä 13.5. asti.

Psoriasisliitto kehottaa näin ollen kaikkia jäsenyhdistyksiään perumaan tilaisuutensa 13.5. asti, siirtämään ne mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi tai järjestämään ne etäkokouksina. Eduskunnan 24.4. hyväksymän poikkeuslain nojalla myös yhdistyksen sääntömääräistä kokousta on mahdollista lykätä 30.9. asti.

Psoriasisliiton toiminnanjohtaja Sonja Bäckman kehottaa yhdistyksien vastuuhenkilöitä seuraamaan yleistä uutisointia ja noudattamaan ohjeistuksia ja suosituksia.

– Huoli omasta ja läheisten terveydestä on erittäin ymmärrettävä. Seuraamme tilannetta edelleen ja viestimme muun muassa jäsenyhdistyksillemme tarpeen mukaan, Bäckman sanoo.

Psoriasisliiton ja -yhdistysten yhteiset aluepäivät on siirretty keväältä syksyyn. Uudet ajankohdat on ilmoitettu suoraan psoriasisyhdistyksille. Lisätietoja voi kysyä oman alueen järjestösuunnittelijoilta.

Vertaistukea on kuitenkin tarjolla edelleen, mm. somen keskusteluryhmissä. Myös Psoriasisliiton maksuton ohjaus- ja neuvontapalvelu palvelee ja vastaa yleisiin psoriasista koskeviin tiedusteluihin maanantaisin klo 8-13, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 14-18, p. 0800 557 767, psorilinja@psori.fi

Bäckman huomauttaa, että hyvä käsihygienia on edelleen tehokkain keino välttyä tartunnalta. Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet löytyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

Lue myös: Koronavirus ja psoriasis

Artikkeli päivitetty 27.4.