Tavallinen vapaaehtoinen on tärkeä
Useimmat varmaan tuntevat jonkun sellaisen henkilön, jonka toimeliaisuutta ja toimintataitoa hämmästelee tai peräti ihailee. Kun henkilö vielä epäitsekkäästi ahkeroi yhteisen hyvän tavoittamiseksi, voi hyvällä syyllä todeta kyseessä olevan huipputyyppi. Tällaisia henkilöitä on aina ollut yhdistystoiminnassa mukana ja onneksi heitä edelleen toimii yhdistyksissä.
Touko-kesäkuussa tehty Psoriasisliiton jäsenkysely kuitenkin kertoo, että ihan tavallisista vapaaehtoisista alkaa olla pula. Vastausten perusteella suurin este osallistumiselle on vapaa-ajan puute. Tämä ei toki koske vain Psoriasisliittoa ja ‑yhdistyksiä. Lehdistä olemme saaneet lukea, että nykyään vanhemmat mieluummin maksavat urheiluseuralle lapsen harrastuksesta kuin antavansa omaa aikaansa toimintaan. Samoin on kouluissa. Luokkaretkikassaa kartutetaan mieluummin suoraan riihikuivalla rahalla kuin mokkapaloja leipoen ja kaupitellen. Vapaa-ajasta on puute.
Aika sinänsä on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että se lienee ainut resurssi, joka lisääntyy itsestään. Silti siitä näyttää olevan aina vain pahempi puute? Vakavasti puhuen ajan puute yleensä johtuu ihmisen elämäntilanteesta, kuten pienet lapset tai hoidettavat omaiset tai vaativasta ja runsaasti aikaa vievästä työstä. Tämä tuli esiin myös liiton jäsenkyselyssä.
Monella meistä kuitenkin on edelleen kohtuullisesti vapaa-aikaa käytettävänä harrastuksiinsa. Silloin kyse on omista valinnoista. Jos useimpien valintana on jääminen kotisohvalle jääkaapin ja sähköisten medioiden ääreen, ovat pitkäaikaisvaikutukset huolestuttavia niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta.
Vapaaehtoistyöllä on suuret kansantaloudelliset vaikutukset ja aktiivisten toimijoiden joukon pieneneminen muodostaa riskin monen toiminnan jatkuvuudelle. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n järjestöbarometrissä 2016 peräti 61 % vastaajista piti kaikkein yleisimpänä huolenaiheena ihmisten saamista yhdistysten luottamustehtäviin.
Monilla henkilöillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että yhdistystoiminta vie hirveästi aikaa. Näin ei kuitenkaan ole vaan jokainen voi ihan itse päättää paljonko haluaa käyttää aikaansa yhdistystoimintaan. Mukana voi olla niin monella tavalla. Se juuri on sitä vapaaehtoisuutta. Toki yhdistyksen johdossa olevilta tarvitaan vankempaa sitoutuneisuutta ja runsaampaa ajankäyttöä. Niihinkään tehtäviin ei voi ketään valita ilman henkilön omaa suostumusta.
Useimmille vaikeinta tuntuu olevan liikkeelle lähteminen ja mukaan tuleminen. Kannattaa kuitenkin rohkaista mielensä ja ottaa yhteyttä paikalliseen psoriasisyhdistykseen. Yhdistystoiminnassa parasta on yhdessä tekeminen. Yhdistystoiminta palkitsee, sillä saadut kokemukset antavat elämään uutta sisältöä ja voimavaroja arkeen.
