Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Psoriasisliiton järjestötyöntekijä Henna Blom.
20.03.
2020

Uusi tilanne vaatii luovuutta ja luovimista

En muista, koska minua olisi ahdistanut viimeksi niin paljon kuin koronauutisia seuraavana työpäivänä bussimatkalla.

Kuski oli sulkenut etupenkin teipillä ja kyltillä, ettei tässä saa istua. Hän päästi matkustajat sisään vain keskiovesta. Joku pienyrittäjä puhui takanani koko matkan puhelua siitä, kuinka kauppa oli pysähtynyt. Matkustajat bussissa katselivat pelokkaina toisiaan. Kahdella oli hengityssuojain kasvoillaan.

Tässä uudessa tilanteessa moni on joutunut epämukavuusalueelle.

Tässä uudessa tilanteessa moni on joutunut epämukavuusalueelle. Itsekin aloitin etätyöt ensimmäistä kertaa ja huomasin samalla, kuinka helppoa ja sujuvaa se onkaan. Samaa en voi sanoa päiväkoti-ikäisen pojan kotihoidosta. Hommaa riittää ja vaatii järjestelyitä, että töiden lomassa keksimme etätöissä olevan mieheni kanssa hänelle tekemistä.

Koronakriisi ei kuitenkaan pysäyttänyt meitä Psoriasisliitossa. Kun Psoriviikon tapahtumat peruttiin yksi toisensa perään, aloimme heti työkavereiden kanssa kehitellä Psoriviikolle uutta sisältöä. Ideoimme Psorilinjan Facebook Live -lähetyksen ja virtuaalisesti järjestettävän vertaistuki-illan. Olen tosi ylpeä näistä ideoista ja omista työkavereistani, jotka eivät jääneet muuttuneessa tilanteessa ihmettelemään, vaan tarttuivat heti toimeen ja keksivät ratkaisuja.

 Olen tosi ylpeä näistä ideoista ja omista työkavereistani.

En voi kuin ihmetellä sitäkään, kuinka nopeasti muuallakin on reagoitu poikkeustilanteeseen. Facebook on täynnä livelähetyksiä, jossa kulttuuriala esittelee osaamistaan, toiset soittavat kitaraa ja toiset lukevat ääneen kirjaa. Onpa perustettu virtuaalinen Karanteeniklubikin kaikille peruuntuneille keikoille, jumppa- ja joogatunneista puhumattakaan. Peruuntuneet seminaarit järjestetään etäkokouksina ja museot avaavat virtuaalikierroksia. Jokainen taho on joutunut miettimään, miten nyt tavoittaa kohderyhmänsä. Itse osallistuin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa stand-up-keikalle Instagram Livessä. Koko Suomi ottaa tässä kerralla sellaisen digiloikan, että huhhuh!

Paineessa ja muutoksessa syntyy usein jotain uutta, osin pakonkin edessä. Olisiko tämä puristuksessa syntynyt timantti Psoriasisliitossa virtuaaliset vertaistukiryhmät ja Facebook Live-lähetykset?

Henna Blom työskentelee Psoriasisliitossa järjestötyöntekijänä Paikka auki -ohjelman kautta.

*************

Tule mukaan Psoriviikolla 30.3.-5.4. järjestettäviin virtuaalitapahtumiin eli Psorilinjan Facebook Live -lähetykseen tai Psoriasisliiton virtuaaliseen vertaistuki-iltaan ja anna meille palautetta niistä:

Psorilinjan Facebook Live -lähetys teemalla ”Mikä psorissa huolettaa?” tiistaina 31.3. klo 13-13.30. Lähetä kysymyksesi etukäteen osoitteeseen: tiedotus@psori.fi. Psorilinjan sairaanhoitaja Kristiina Rautio vastaa osaan kysymyksistä Facebook Live -lähetyksessä. Lähetyksessä ei kuitenkaan oteta kantaa yksittäisen ihmisten lääkehoitoon.

Vertaistukea verkosta -ilta Psoriviikolla torstaina 2.4. klo 18-19.30 Zoom-työkalulla. Illan aiheena on psoriasis ja mielen hyvinvointi. Keskusteluun voi osallistua kuka tahansa psoriasista sairastava, jolla on käytössään tietokone, jossa on verkkoyhteys, kamera ja mikrofoni. Mitään erillisiä ohjelmia ei tarvita. Ilmoittaudu kuntoutussuunnittelija Sanna Hassiselle, niin lähetämme sinulle linkin, jonka kautta voit osallistua vertaistuki-iltaan: sanna.hassinen@psori.fi. Järjestämme nyt yhden pilotti-illan, johon voimme ottaa mukaan keskustelun sujumiseksi vain rajallisen määrän osallistujia, joten ilmoittaudu mukaan heti!

Lue lisää Psoriviikosta: www.psori.fi/psoriviikko

Kuva: Susanna Kaaja