Lankapuhelin soi. Olin juuri laittamassa lounasta hoitolapsille, ja heidän nälkäinen kinastelunsa kuului leikkihuoneesta. Huokaisin ja vastasin puhelimeen.

– Rolle tässä terve! Meillä on illalla psoriasisyhdistyksen syyskokous, olehan likka valmiina portin pielessä, niin tulen hakemaan puoli kuudelta. Eihän sulla ole mitään tälle illalle?

– Ei mulla kai mitään, mutta en kyllä ollut ajatellut lähteä.
– No, asia on sitten selvä! Nähdään puoli kuudelta, heippa!

Tuijotin luuria ihmeissäni. Harmittelin, että en ollut keksinyt jotain tärkeää menoa ja kieltäytynyt sillä verukkeella.

Kello tuli puoli kuusi ja vaalea Lada kaarsi portin pieleen. Vieras mies esitteli itsensä Rolleksi ja pyysi kyytiin. Niin lähdettiin kohti ensimmäistä psoriasisyhdistyksen syyskokousta, vuosi oli 1993.

Psoriasisyhdistys oli perustettu muutama vuosi aiemmin ja olin liittynyt sen jäseneksi, mutta aktiivijäseneksi en haikaillut. Tunsin, että elämässäni oli jo kylliksi kaikkea muutenkin.

Syyskokous oli lämminhenkinen tapahtuma, ystävät tapasivat ja halasivat. Olin aivan ihmeissäni, kun myös minut, uusi ihminen, otettiin vastaan halauksin. Kokouksessa minut valittiin hallituksen jäseneksi. Ja siitä alkoi koulutus: Tuli kokouksia, paikallisia kesäpäiviä, valtakunnallisia talvipäiviä, aluetoimintaa, paljon kaikkea uutta. Rolle ilmoitti päivät, jolloin piti lähteä ja niin sitä mentiin. Pyristelin ensin vähän vastaankin, mutta pikkuhiljaa aloin kasvaa psorilaisuuteen.

Ärsyttävä puhelinsoitto oli tuonut elämääni ystävän.

Kului pari vuotta ja minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Ja seuraavana vuonna puheenjohtajaksi. Ensimmäinen puheenjohtajavuosi ei ollut ihan sellainen kuin olin ajatellut. Alkuvuoden Rolle
oli tukenani, mutta syksyä kohti hänen voimansa alkoivat hiipua. Kävin usein sairaalassa katsomassa häntä, juttelimme paljon psoriasioista, mutta myös kaikesta muusta. Ärsyttävä puhelinsoitto oli tuonut elämääni ystävän. Tästä ystävästä jouduin luopumaan tuon vuoden lopussa.

Muutos passiivisesta jäsenestä aktiiviseksi oli tapahtunut kuin huomaamatta. Halu vaikuttaa ja olla mukana parantamassa psoria sairastavien elämänlaatua kasvoi vuosi vuodelta. Voimavaroja asioiden hoitamiseen sain yhdistystoiminnan mukanaan tuomilta hyviltä ystäviltä. Ystäviltä, jotka tukevat toisiaan, kun psori on huonona ja iloitsevat mukana hyvinä hetkinä.

Maailma on muuttunut paljon noista päivistä, kun minut haettiin kotoa mukaan yhdistystoimintaan. Tuo puhelinsoitto oli rohkea veto, joka sillä kertaa tuotti tulosta.

Liitolla on meneillään Psorikaveri-jäsenhankintakampanja. Kannustan kaikkia ottamaan psorin puheeksi sekä tarjoamaan jäsenyyttä ja mahdollisuutta löytää itsestään psorilaisuus. Mitä se
tuo kenellekin tullessaan, jää nähtäväksi. Jokainen meistä rakentaa omannäköisen osallisuutensa ja kulkee omaa psoritietään. Mutta ei yksin vaan yhdessä ystävien kanssa.

Hyvää Kansainvälistä vertaistuen päivää 17.10.2019!

Teksti on julkaistu Ihonaika-lehden numerossa 3/2019. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.