Saatan näyttää ulospäin terveeltä, mutten pysty toimimaan normaalisti, jos sorminäppäryyttä ei kipujen takia ole, Arja Louhelainen sanoo.
Kuva: Satu Karmavalo
Arja Louhelainen, 59
Sairastuin psoriasikseen 14-vuotiaana, ja minulla oli teini-iästä varhaiseen aikuisuuteen asti paljon pieniä psoriasistäpliä pitkin kehoa. Lääkevoiteita kului niinä aikoina paljon. Viimeisten vuosikymmenien aikana iho on kuitenkin pysynyt aika rauhallisena.
Eräänä aamuna neljä vuotta sitten sormien nivelet olivat yhtäkkiä niin kipeät, etten meinannut saada edes kahvikuppia nostettua huulille. Asiaa ruvettiin selvittämään ja minulla todettiin lopulta nivelpsoriasis.
Niveloireet ailahtelevat aika paljon, ja niitä on vaikea ennustaa. Jonain aamuna en tunne muuta kuin pientä jäykkyyttä nivelissä, ja seuraavana on vaikea saada vaatteita päälle kipujen takia.
Niveloireet ailahtelevat aika paljon, ja niitä on vaikea ennustaa.
Olen onnellinen, että olen saanut olla reumapoliklinikalla hyvässä hoidossa ja käydä samalla lääkärillä koko ajan. Sopivaa hoitoa on pitänyt jonkin verran etsiä, ja nyt seuraamme lääkärin kanssa, miten nykyinen lääke lähtee toimimaan.
Minulla pahimmat oireet ovat olleet sormien nivelissä. Saatan näyttää ulospäin terveeltä, mutten pysty toimimaan normaalisti, jos sorminäppäryyttä ei kipujen takia ole.
Varsinkaan työelämässä tätä ei aina ymmärretä. Saatetaan ajatella, että miten olet muka kipeä, kun mikään paikka ei ole edes turvonnut. Silloin kokee itsekin helposti syyllisyyttä ja yrittää pärjätä hammasta purren.
Haluaisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että kaikkia sairauksia ei voi nähdä. Jos ihminen kertoo, että sairastaa jotakin, häntä ei pidä vähätellä.
Jos ihminen kertoo, että sairastaa jotakin, häntä ei pidä vähätellä.
Psoriasista sairastavat täytyy hyväksyä samalla lailla kuin muutkin, riippumatta siitä, onko psori näkyvää vai ei. Emme me ketään tartuta.
Mitä enemmän sairaudesta puhutaan julkisesti, sitä paremmin meidät hyväksytään. Kun viemme sanomaamme yhdessä eteenpäin, meissä on voimaa. Psoriasis voi olla hidaste, mutta ei este.
Arjan tarina on osa Maailman psoriasispäivän 2024 kampanjaa, jota tukevat AbbVie, Amgen, Bristol Myers Squibb, Johnson & Johnson, LEO Pharma, Novartis Finland ja UCB. Lue lisää kampanjasta ja iho- ja kehorauhasta.