Pääkirjoitus: Kenen tehtävänä on kantaa vaikuttamisen valtikkaa mukanaan?
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kenen tehtävänä on kantaa vaikuttamisen valtikkaa mukanaan?
Syksyn ollessa käynnissä minulla on ilo kirjoittaa teille Ihon aika -lehden lukijoille. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, ja psoripotilaiden hoito on minulle tuttua.
Hoitotyötä tehdessäni minua kiinnostivat aina potilaan kokemukset, ja tämä mielenkiinnon kohde on pysynyt ennallaan, vaikka hoitotyötä en enää tee.
Lueskelen säännöllisesti sosiaalisen median kautta erilaisia keskusteluja, jotka liittyvät psoria sairastavan arkeen. Keskustelut koskevat usein erilaisten oireiden kirjoa sekä sairauden vaikutusta psyykkiseen, fyysiseen tai sosiaaliseen hyvinvointiin.
Hoitotyötä tehdessäni minua kiinnostivat aina potilaan kokemukset, ja tämä mielenkiinnon kohde on pysynyt ennallaan.
Kirjoitukset sisältävät valtavasti kokemukseen perustuvaa tietoa ja herättävät monenlaisia ajatuksia. Näillä kirjoituksilla ja mielipiteillä on kerta toisensa jälkeen vahva vaikutus minuun.
En kuitenkaan usko, että päivitysten tekijät ovat tietoisesti ajatelleet, että nyt vaikutetaan lukijaan. Voin sanoa vaikuttamistyön olleen silti varsin vahvaa.
Jäin tässä makustelemaan sitä, mitä vaikuttaminen ylipäätään on, kenelle se kuuluu ja pitääkö sitä tehdä aina tietyssä ajassa tai paikassa. Meillä Psoriasisliitossa vaikuttamistyö on jokapäiväistä arkea.
Psoriasisliitto on psoriasista sairastavan vahva ja sinnikäs ääni yhteiskunnassamme. Pyrimme vaikuttamisen kautta aktiivisesti edistämään psoriasista sairastavien hyvää elämänlaatua ja heidän oikeuksiensa toteutumista.
Vaikuttamisen myötä meillä on tilaisuus tehdä psoriasista tunnetuksi, mutta vaikuttaminen on myös oiva ja tehokas keino kaataa sairauteen liittyviä ennakkoluuloja.
Psoriasisliitto on psoriasista sairastavan vahva ja sinnikäs ääni yhteiskunnassamme.
Helposti voi tulla ajatelleeksi, että vaikuttamistyö kuuluu vain Psoriasisliitolle, kattojärjestölle. Itse ajattelen niin, että mitä leveämmät hartiat saamme yhteisen viestin viemiselle, sitä kuuluvampi meidän äänemme on. Tulevaisuus tehdään tänään, ja sen tekijöitä olemme me yhdessä.
Vaikuttaminen voi tuntua niin isolta asialta, että siihen on vaikea tarttua. Mutta usko tai älä, isotkin muutokset syntyvät ihan tavallisten ihmisten tekemistä asioista.
Vaikuttamista voi olla vaikka yksittäinen somepäivitys, ajatustenvaihto tai juuri sen yhden idean esilletuominen yhteisessä kokouksessa.
Vaikuttamista tapahtuu suuresti myös paikallisten psoriasisyhdistysten tasolla. Seuraan somessa lukuisien Psoriasisliiton alla toimivien paikallisyhdistysten sivuja.
Olen todella ilahtunut siitä, kuinka sitoutunutta ja aktiivista yhdistysten toiminta on. Teette sivuillanne mahtavaa vaikuttamistyötä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Isotkin muutokset syntyvät ihan tavallisten ihmisten tekemistä asioista.
Olen ollut nyt tovin Psoriasisliiton puheenjohtajana ja haluan kiittää teitä jokaista mukana olosta. Olen ylpeä tehdystä työstä ja siitä tavasta, kuinka asioita edistetään yhdessä.
Vaikuttaminen ei tarvitse omaa valtikkaa, vaan yhdessä viestiä vieden äänemme kuuluu vahvemmin.
Toivotan teille jokaiselle aurinkoisia syyspäiviä. Muistetaan jakaa ulospäin sitä arvokasta tietoa, mitä meillä jokaisella on!
Paula Werning on kansanedustaja ja Psoriasisliiton puheenjohtaja.
Teksti on julkaistu Ihon aika -lehden numerossa 3/2023. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.