
Eduskunnan psoriasis-ryhmä
Eduskunnan Psoriasis-ryhmä perustettiin Maailman psoriasispäivänä 29.10.2017. Ryhmän tavoitteena on lisätä kansanedustajien ja eduskunnassa työskentelevien tietoa psoriasiksesta sekä tuoda psoriasista sairastavien ääntä mukaan päätöksentekoon ja lakien valmisteluun. Lisäksi ryhmän toiminnassa sen jäsenet saavat tietoa ajankohtaisista psoriasista ja muita pitkäaikaissairauksia koskevista asioista.
Ryhmän puheenjohtajana toimii vuonna 2023 kansanedustaja Heidi Viljanen (sdp) ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Antero Laukkanen (kd).
Eduskunnan Psoriasis-ryhmä on järjestänyt muun muassa erilaisia aamiaistilaisuuksia ja tempauksia sekä lähettänyt eduskunnalle kannanottoja.
Kansanedustaja Antero Laukkanen sekä Psoriasisliiton Sonja Bäckman, Susanna Kaaja ja Hanna Karhunen jakamassa psoriasispipareita eduskunnassa joulukuussa 2019.
Kansanedustajat Anneli Kiljunen, Veronica Rehn-Kivi, Antero Laukkanen, Maria Tolppanen, Kristiina Salonen, Aino-Kaisa Pekonen ja Merja Mäkisalo-Ropponen sekä Psoriasisliiton Sonja Bäckman ja Hanna Karhunen Maailman psoriasispäivän alla 2018.
Lue ryhmän tervehdys eduskunnalle Maailman psoriasispäivänä 29.10.2018.