
Psoriviikko
Psoriviikkoa vietetään vuosittain viikolla 14. Viikon pääteema on vertaistuki. Vuonna 2023 kannustamme vaikuttamaan Psoriviikolla vertaistuen puolesta.
Psoriviikkoa vietetään 3.-9.4.2023. Psoriviikolla tuomme yhdessä paikallisyhdistysten kanssa esiin vertaistuen merkitystä psoriasista sairastaville sekä kiitämme vapaaehtoisia ja aktiiveja siitä panoksesta, jonka he antavat yhdistysten ja psoriasista sairastavien eteen. Sosiaalisessa mediassa kannattaa käyttää tunnisteita #psoriviikko ja #psoriasisveckan.
Vaikutetaan yhdessä!
Tänä vuonna kannustamme psoriasista sairastavia ja psoriasisyhdistyksiä vaikuttamaan vertaistuen puolesta: Päättäjien on varmistettava, että järjestöillä ja yhdistyksillä on mahdollisuus tarjota vertaistukea jatkossakin.
Kuka tahansa psoriasista sairastava voi lähettää terveisiä päättäjille Psoriviikon alla ja sen aikana tällä avoimella lomakkeella. Keräämme psoriasista sairastavien ajatuksia siitä, miksi vertaistukea tarvitaan, ja välitämme näitä ja muita terveisiä päättäjille kevään aikana.
Psoriasisyhdistyksiä kannustamme järjestämään Psoriviikon aikana tapahtumia, joista sairastavat saavat vertaistukea. Tapahtumatiedot löytyvät tapahtumakalenterista. Psoriasisyhdistykset voivat lisäksi osallistua erilaisiin vaikuttamishaasteisiin.
Miksi vertaistuen puolesta kannattaa vaikuttaa?
Psoriasista ja muita pitkäaikaissairaita sairastavat tarvitsevat vertaistukea toisilta samassa tilanteessa olevilta nyt ja jatkossakin. Vertaistuen puolesta kannattaa siksi vaikuttaa, ja aihe on nyt erittäin ajankohtainen.
Eduskuntavaalit käydään juuri ennen Psoriviikkoa, ja tulevalla eduskunnalla on merkittävä rooli monessa järjestöjä koskevassa kysymyksessä. Myös hyvinvointialueiden päättäjät voivat tukea vertaistuen toteutumista omalla alueellaan. Siksi keräämme ennen Psoriviikkoa ja sen aikana psoriasista sairastavien terveisiä päättäjille. Terveiset voi vaalien alla kertoa myös suoraan ehdokkaille.
Vaikuttamishaasteet psoriasisyhdistyksille
Olemme keränneet alle vaikuttamishaasteita psoriasisyhdistyksille. Valitkaa yhdistyksellenne sopivat haasteet, jakakaa vastuut ja ryhtykää toimeen!
Yhteistyön lisääminen
– Onko paikkakunnallanne tahoa, jolta voisi tiedustella yhteistyömahdollisuutena esimerkiksi jäsenetua tai yhteistä tapahtumaa?
– Keksikää jokin uusi paikka, johon voisitte viedä esitteitä ja Ihon aikaa.
– Etsikää alueeltanne jokin toinen yhdistys, jonka kanssa voisitte jatkossa tehdä yhteistyötä esimerkiksi järjestämällä yhteisiä tapahtumia ja mainostamalla niitä
Tietoisuuden lisääminen
– Joko lähin kirjastosi tilaa Ihon aikaa? Vie näytelehti ja ehdota tilausta!
– Tehkää somekanaviinne julkaisuja Psoriviikon teemoihin liittyen.
– Kirjoittakaa mielipidekirjoitus johonkin alueenne lehteen valmiin pohjan avulla.
– Järjestäkää vertaistukitapahtuma tai tapahtuma alueenne OLKA-pisteellä.
– Ilmoittautukaa Psoriviikon kunniaksi mukaan lähellä.fi-palveluun.
– Järjestäkää alueenne sairaalan kanssa psoritietopäivä.
Yhteys päättäjiin
– Kutsukaa hyvinvointialueen päättäjä yhdistyksenne tapahtumaan. Tarjotkaa jäsenille mahdollisuus esimerkiksi kertoa terveisiä aluevaltuustolle.
– Sopikaa tapaaminen aluevaltuutetun kanssa. Kertokaa hänelle psoriasiksesta ja sen hoidosta.
– Lähettäkää tervehdys hyvinvointialueenne aluevaltuutetuille.
– Onnitelkaa jotakuta alueeltanne juuri valittua kansanedustajaa ja kertokaa
hänelle, mitä toivotte hänen nyt tekevän psoria sairastavien hyväksi.
– Tehkää kuntalaisaloite tai aloite hyvinvointialueelle.
Materiaaleja Psoriviikolla hyödynnettäväksi:
Keskustelukortit
Kortit sopivat keskustelun virittämiseen esimerkiksi yhdistyksen jäsenilloissa ja vertaisryhmissä. Tutustu kortteihin tästä.
Pintaa syvemmältä
Psoriasisliiton video- ja podcast-sarja, jonka jaksoissa käsitellään vertaistukea, mielen hyvinvointia, parisuhdetta ja seksuaalisuutta. Videoilla asiaan oman näkökulmansa kertovat psoriasista sairastavat, podcastilla teemaa laajentavat asiantuntijat. Videot sopivat hyvin keskustelun herättäjiksi jäseniltoihin ja vertaisryhmiin. Tutustu tästä.
Lisää tietoa
Vertaistukea tarvitaan terveyspalveluiden rinnalle. Psoriviikon tiedote. (1.4.2022)
En ole enää yksin psorin kanssa. Somelähettiläämme Jennan blogitekstissä lisää vertaistuen voimasta. (5.4.2021)
Psoriviikon mietteitä vertaistuesta. Somelähettiläämme Anne kertoo blogissaan, miksi on lähtenyt aktiivisesti mukaan Psoriasisliiton toimintaan – ja miksi vasta nyt. (5.4.2021)
Liity jäseneksi!
Tiesithän, että Psoriasisliiton jäsenenä saat mm. Ihon aika -lehden, joka kertoo viimeisimmät tiedot iho- ja nivelpsoriasiksesta ja niiden hoidosta sekä tarjoaa vertaistukea. Lue lisää ja liity jo tänään!