Pohojalaane rakkaus roihuaa huumorilla
Merja ja Kurt Jäntin suhteessa keskustelu ja huumori ovat kaiken perusta. Se on kestänyt kivut ja säryt, talousvaikeudet, työkyvyttömyyden ja arjen kiireet. ”Olemme me aikamoinen tiimi”, pariskunta toteaa 27 yhteisen vuoden jälkeen.
Teksti: Susanna Kaaja
Kuva: Sirpa Levonperä
Pohojalaane rakkaus roihuaa huumorilla
Tämä rakkaustarina alkoi oppikoulussa 1970-luvun alussa, mutta oli vähällä loppua heti alkuunsa. Teini-ikäisten Merja Pelkosen ja Kurt Jäntin katseet kohtasivat luokassa, ja kesä kuljettiin sitten käsi kädessä.
– Käytin farkkuja koko kesän peittääkseni psorin. Eihän sitä silloin uskaltanut näyttää, 13-vuotiaana psoriasikseen sairastunut Kurt kertoo.
Elämä vei kuitenkin nuoret erilleen. Kurt valmistui koneteknikoksi, aloitti työt ja meni naimisiin. Merja kouluttautui laborantiksi ja meni töihin Kemiralle, avioitui ja sai kaksi lasta.
Kurtin psoriasis paheni ja selkääkin särki. Kipuja hoidettiin yli kymmenen vuotta noidannuolena ja nivelpsoriasis diagnosoitiin vasta kolmekymppisenä.
Sitten elämä näytti arvaamattomuutensa. Leskeksi jäänyt Kurt ja avioeron läpikäynyt Merja sattuivat samalle tanssilavalle kesällä 1991. Rakkaus syttyi uudelleen, mutta tällä kertaa Kurt kertoi heti sairaudestaan. Avoimuus kannatti, ja muutaman vuoden päästä pari meni naimisiin.
Leskeksi jäänyt Kurt ja avioeron läpikäynyt Merja sattuivat samalle tanssilavalle kesällä 1991.
– Olin niin onnellinen, kun tavattiin. En pelännyt mitään – enkä toisaalta tiennyt psoriasiksestakaan silloin mitään, Merja kertoo.
Näyttelijä kohtasi hoitajan
Jäntit asuvat Vähäkyrössä, parinkymmenen kilometrin päässä Vaasasta. Kotia on vuosien varrella remontoitu yhdessä. Puuhakkuuden lisäksi Merjaa, 62, ja Kurtia, 61, yhdistää huumori, rakkaus musiikkiin ja kulttuuriin sekä urheilullinen elämäntapa.
Yhdeksän vuotta sitten Kemira siirsi tutkimus- ja kehityslaboratorionsa Espooseen ja Merja kouluttautui lähihoitajaksi. Samaan aikaan Kurtin nivelpsorioireet pahenivat.
– Menin ehkä vähän liikaakin siihen hoitajan rooliin. Edelleen mietin Kurtin terveydentilaa päivittäin, mutta nyt tiedän, että kipuja tulee ja menee. En tuo hoitajan roolia kotiin, mutta kyllä se tietty tarkkaileva asenne on päällä koko ajan.
– Ja minä taas yritän peitellä oireita, ettet huolestuisi turhaan. Ollaan vähän sellainen näyttelijä-hoitaja-kaksikko, Kurt sanoo naurahtaen.
Läheisyyttä, rakkautta ja välittämistä voi osoittaa monella eri tavalla.
Epäonnekseen ikänsä urheillut Kurt on saanut osakseen myös monta psoriasiksen liitännäissairautta. 2000-luvulla hän on sairastunut diabetekseen, käynyt läpi kaksi sydäninfarktia, yhden aivoinfarktin, pallolaajennuksia, ohitusleikkauksen ja keuhkokuumetta seuranneen verenmyrkytyksen. Lääkkeitä on otettava päivittäin parikymmentä. Työkyvyttömyyseläkkeellä hän on ollut vuodesta 2006.
– Joskus vitsailin, että olen onnekas, kun minulla on kotona lähihoitaja ja terapiakoira. Kun perheessä on lisäksi ensihoitaja ja sairaanhoitaja, mikäs tässä on sairastaessa, Kurt sanoo viitaten Merjan, lasten ja näiden puolisoiden ammatteihin.
Suoraa puhetta psorista
Sairaus on tiiviisti läsnä arjessa. Jos tiedossa on pidempi matka, Kurt välttää fyysistä rasitusta pari päivää ennen reissua. Lavatanssit ovat vaihtuneet konsertteihin ja rivakat lenkit metsän hiljaisuudesta nautiskeluun.
– Silti välillä ihan unohdan, miten vakavasta sairaudesta on kyse, koska Kurtista ei näy aina päällepäin, miten kipeä hän on.
– Iho-oireet eivät ole koskaan häirinneet minua. Nivelpsori vaikuttaa arkeen enemmän, mutta olemme vuosien saatossa oppineet, että läheisyyttä, rakkautta ja välittämistä voi osoittaa monella eri tavalla, Merja sanoo.
Tämä pari ei säästele naurua, helliä katseita ja kosketuksia. Mutta ei elämä silti ole aina ollut helppoa. Tiukimmat hetket koettiin 1990-luvun lamassa, kun Kurt painoi töitä vuorotta ja Merja hoiti yksin kodin. Vuodet menivät kuin sumussa eikä avioerokaan ollut kaukana.
Tämä pari ei säästele naurua, helliä katseita ja kosketuksia. Mutta ei elämä silti ole aina ollut helppoa.
Toinen koetinkivi olivat epätietoisuuden vuodet, kun Kurt oli työterveyslääkärin mielestä valmis työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta työeläkeyhtiön mielestä työkykyinen.
– Se oli rankkaa aikaa, identiteettini oli hukassa. Puhuminen pelasti parisuhteemme, Kurt kertoo.
– Olemme oppineet, että toista ei kannata sulkea pois hankalissakaan tilanteissa. Jos puolisolle on vaikea puhua, kannattaa hakea vertaistukea tai ammattiapua. Yksinäisyyteen vetäytyminen ei ole ratkaisu, Merja toteaa.
Pari on myös tietoisesti ottanut yhteistä aikaa. Nyt Merjan kolmivuorotyön kalenteri määrää tahdin, johon Kurt sovittaa omat lukuisat luottamustoimensa.
– On tärkeää, että molemmilla on myös omat harrastukset. Mutta tärkeintä meille molemmille on satsata yhteiseen aikaan, Kurt sanoo.
– Kun Kurtin kivut ovat kovimmillaan, annan hänelle tilaa. Hieron nilkkoja, rasvaan selkää ja odotan. Kun on parempi vaihe, sitten jutellaan, Merja tiivistää.
Teksti on julkaistu Ihon aika-lehden numerossa 4/2018. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.
Lue myös:
Pitkäaikaissairaus haastaa parisuhteen (Ihon aika 4/2018)
Mikä puolisossasi on parasta?
Merja: Kurt on idearikas, kätevä käsistään, vakuuttava ja uskottava. Sellainen nallekarhu. Pohjalainen mies.
Kurt: Kaikki. Merja on jaksanut kulkea rinnallani. Hän on minulle kaikki.
Onko puolisollasi huonoja puolia?
Merja: Kurt on pohjalainen mies – se on sekä etu että haitta. Vielä enemmänkin hän saisi kertoa tuntemuksistaan.
Kurt: Turha murehtiminen ja huolehtiminen.
Mikä on parasta elämässä juuri nyt?
Merja: Jään eläkkeelle vuoden päästä ja nautin nyt joka hetkestä ihanassa työssäni. Toisaalta odotan sitä, että meillä on enemmän aikaa yhdessä Kurtin kanssa.
Kurt: Parisuhde on parasta. Me olemme aikamoinen tiimi.