Täällä ollaan, yhdessä
Olen kiitollinen heille, jotka ovat olleet mukana yhdistystoiminnassa minua ennen ja tunnen ylpeyttä ollessani osa jatkumoa, kirjoittaa Ihon ajan kolumnisti Marika Mattila.
Täällä ollaan, yhdessä
Nivelpsoriasiskuntoutuksessa ollessani viikon kohokohta on kurssilaisten yhteinen illanvietto. Joulukuisena iltana ulkona vihmoo räntää. Onneksi saamme paistaa makkaraa takassa ja haaveilla kesästä. Kesän sijaan meille kelpaisi myös lottovoitto. Sillä ostaisimme tietenkin äkkilähdöt etelään.
Katselemme netistä musiikkivideoita, ja kaikki valitsevat vuorollaan omia suosikkejaan. Kuuntelemme kappaleita iskelmästä raskaaseen metalliin. Kukaan ei kummastele toisten valintoja, vaan niihin tutustutaan mielenkiinnolla.
Kun yksi laittaa soimaan radiosta tutun hitin, jonka sanoituksissa lennetään aurinkoon, koko porukka innostuu. Tämähän on meidän teemabiisi!
Kun yksi laittaa soimaan radiosta tutun hitin, jonka sanoituksissa lennetään aurinkoon, koko porukka innostuu.
Ei haittaa, että musiikin tyylilaji ei ole oma suosikkini. Heittäydyn mukaan ja annan varpaiden naputtaa tahtia.
Porukassamme on psoriaatikkoja viideltä eri vuosikymmeneltä ja kovin erilaisista lähtökohdista. Pohdin itsekseni, miten tylsää olisi, jos olisimme kaikki samanlaisia.
On meillä paljon yhteistäkin, kuten kokemuksia kivusta, turhautumisesta ja jopa epätoivosta. Nyt myös siitä, että kuntoutuksessa jokainen ammattilainen ottaa meidät vastaan lempeästi eikä vähättele. Kuntoutuksen jälkeen päätämme jatkaa yhteydenpitoa WhatsApp-ryhmässä.
On meillä paljon yhteistäkin, kuten kokemuksia kivusta, turhautumisesta ja jopa epätoivosta.
Muistelen iltaa myöhemmin, kun osallistun Hepson vertaistuki-iltaan. Yksi osallistujista on saanut juuri diagnoosin. Yritän olla surematta, sillä alkujärkytyksen jälkeen hän on jo löytänyt tiensä tänne.
Me vanhemmat jäsenet kerromme tulokkaille muun muassa Psorilinjan palveluista. Keskustelun lomassa huomio kääntyy kompressiokäsineisiini, joita käytän lievittämään sormisärkyjä. Eräs osallistuja kuulee niistä ensimmäistä kertaa ja aikoo mennä ostoksille heti seuraavana päivänä.
Olen kiitollinen heille, jotka ovat olleet mukana yhdistystoiminnassa minua ennen ja jaksavat yhä saapua paikalle. Samalla tunnen ylpeyttä ollessani osa jatkumoa, koska annan jo itse vinkkejä ensikertalaisille.
Olen kiitollinen heille, jotka ovat olleet mukana yhdistystoiminnassa minua ennen ja jaksavat yhä saapua paikalle.
Vaikka on ihanaa nähdä kasvotusten, virtuaalihaleissakin on hurjasti voimaa. Niitä jaan varsinkin niille ystävilleni, jotka asuvat kauempana. Ne muistuttavat, että täällä ollaan, tänään ja huomenna. Niistä saan lohtua myös itse silloin, kun psori päättää pistää tulevan viikon suunnitelmat uusiksi.
Kun magneettikuvassani näkyy välilevyn pullistuman lisäksi tulehdus, avaudun kuntoutusporukan viestiryhmässä. Aina on jollakin aikaa vastata ja tarjota rohkaisevia sanoja.
Kyselen muiden kuulumisia. Yksi kertoo uudenlaisesta hieronnasta, josta on saanut lihasjumeihin helpotusta. Toisella on huono tilanne, ja lääkitystä joudutaan taas muuttamaan. Tsempit toivotetaan sydämien kera.
Parhaimmillaan viestit tuottavat samankaltaista energiaa kuin viettäessämme iltaa yhdessä. Suljen silmät ja palaan hetkeen. Teemabiisissämme vauhti vain kiihtyy. Hymyilemme leveästi, kun hartiat hytkyvät. Vaikka hyinen sade ropisee ikkunaan, lämpö täyttää rintakehäni.
Marika Mattila on vapaa toimittaja, joka on aiemmin työskennellyt Psoriasisliitossa.
Teksti on julkaistu Ihon aika -lehdessä 3/2025. Jos et vielä tilaa lehteä, tee kestotilaus tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.