”Mitäs sanoisit, jos kirjoitan sinulle saman tien kuukauden sairauslomaa?”  

Lääkärini sanat tulivat yllätyksenä, vaikka olin sinnitellyt työssäni kokkina jo jonkin aikaa rannetukien avulla ja kärsinyt nivelpsorin aiheuttamista pahoista säryistä.

Kokonainen kuukausi? Minulleko? Onko tilanne tosiaan niin paha? En oikein saanut sanaa suustani, aloin vain itkeä. Itkin helpotusta, että lääkäri ottaa minut vakavasti. Itkin häpeää, etten ollut itse reagoinut tilanteeseen aiemmin. Itkin myös, kun soitin työnantajalleni, koska koin olevani hankala työntekijä – kuinkas muutenkaan.  

Melko pian sairauslomani jälkeen aloin haaveilla työstä, jossa ei tarvitsisi aina jännittää, miten kroppa palautuu edellisestä työvuorosta. Päädyin etsimään uutta suuntaa aikuisvalmennuksesta. Päätöksestäni vaihtaa alaa kului 10 kuukautta siihen, kun aloitin työkokeilun Psoriasisliitossa. 

Aloin haaveilla työstä, jossa ei tarvitsisi aina jännittää, miten kroppa palautuu edellisestä työvuorosta.

Työkokeilun alkaessa oli aika uusia B-todistus osa-aikaisesta työkyvystä. Reumapolilla lääkärini oli kuitenkin vaihtunut uuteen. Hän kysyi, olenko varma, etten kykene tekemään enempää töitä. Turhautumisen jälkeen toki ymmärsin kysymyksen olevan oleellinen. Suuren elämänmuutoksen edessä vanha tuttu lääkäri olisi ehkä kuitenkin muistanut aiemman käynnin ja esittänyt asian hienovaraisemmin. 

Tunsin itseni huijariksi, kun vastasin olevani melko varma. Työkulttuurimmehan on opettanut minut suorittamaan – enkä halua olla luuseri muiden silmissä! Mutta miksi minun pitkäaikaissairaana täytyy tavoitella viisipäiväistä työviikkoa, jos vähän lyhyempi parantaa elämänlaatuani huomattavasti? Kun nyt vaihdan seisomatyöstä istumatyöhön, ensisijainen tavoitteeni on, että selviän työstäni ilman jatkuvaa tarvetta sairauslomille.  

Myös työllisyyspalveluista suositeltiin aloittamaan työkokeilu mahdollisimman suurella määrällä työtunteja, koska määrää voi vähentää tarpeen mukaan. Aiempien kokemusteni perusteella lähestymistapa on nurinkurinen, koska joudun jännittämään jaksamiseni puolesta. Vähemmästäkin on joskus alkanut päänahkani kutista.  

Koen, että on helpompaa lisätä työmäärää pikkuhiljaa sen sijaan, että joudun käymään läpi monta sairauslomaa ennen itselleni sopivan työmäärän löytämistä. Onhan tasainen ja ennustettava työtahti parempi myös työnantajan kannalta. 

Sain onneksi aloittaa työkokeilun itselleni sopivalla työmäärällä, ja toistaiseksi olen nauttinut työnteosta. Aiemmasta viisastuneena olen kuitenkin asettanut itselleni tavoitteeksi, etten enää vähättele kipujani kuten ennen. Olenpa siksi oikein harjoitellut lääkärille valittamista. En enää kävele vastaanotolle ja pyri näyttämään reippaalta ja hyväntuuliselta, vaikka en sitä olisi. Jos vakuuttelen, että pärjäilen kaikesta huolimatta, en välttämättä saa kaikkea tarjolla olevaa apua. 

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi, etten enää vähättele kipujani kuten ennen. 

Oma päätökseni vaihtaa alaa oli vaikea. Heikkoja hetkiä, jolloin tunnen itseni luovuttajaksi, on kuitenkin koko ajan vähemmän. Muistutan itseäni, että olen selättänyt monta haastetta viimeisen vuoden aikana. Ei tämä kuulosta luovuttamiselta.  

Vaikka työskentelisin loppuelämäni osa-aikaisena, olen arvokas työntekijä, koska haluan tehdä työni hyvin. Olen ehkä puolikuntoinen, mutta en puolipäinen. 

Marika Mattila on työkokeilussa Psoriasisliitossa. 

Teksti on julkaistu Ihon aika -lehden numerossa 1/2023. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.