Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Lautanen puuroa marjoilla ja banaanilla.
22.09.
2021

Hyvää oloa ja painonhallintaa

Osallistuin huhti-toukokuussa Psoriasisliiton järjestämään Hyvän olon painonhallintaryhmään.

Niin kuin ryhmän nimestäkin voi päätellä, kyseessä ei ollut dieetti eikä kasa reseptejä, vaan valmennus, jossa tavoitteena oli muun muassa rento suhde syömiseen ja liikunnan ilon löytäminen. Ryhmää vetivät Psorilinjan sairaanhoitaja Kristiina Rautio ja terveydenhoitaja ja valmentaja Taina Kangas.

Minua viehätti ryhmän tausta-ajatus siitä, että pääpaino kaikessa oli hyvässä olossa ja joustavuudessa. Ei mitään ehdottomia kieltoja, ei pakkoa suorittaa, ei karsimista, ei yhtä ainoaa oikeaa lounasta tai iltapalaa. Jäykkä suhtautuminen painonhallintaan ei pitkässä juoksussa tutkitusti toimi. Siksi keskityimme lisämään hyviä asioita omaan arkeen.

Painonhallinta itsessään voi olla haasteellista, mutta kun soppaan lisätään mukaan psorin ja nivelpsorin oireet, se vaikeutuu entisestään. Uni on kriittisen tärkeä osa painonhallintaa. Muistan kysyneeni valmentajilta, onko kaikki toivo menetetty, jos unessa ei koskaan täysin palaudu ja osa öistä menee kipujen kanssa pyöriessä.

Painonhallinta itsessään voi olla haasteellista, mutta kun soppaan lisätään psorin ja nivelpsorin oireet, se vaikeutuu entisestään.

Onneksi toivoa on silti olemassa. Uni on kuitenkin siitä tärkeässä osassa, että väsyneenä teemme helpommin huonompia valintoja ruoan suhteen. Jos huomaan stressipiikkiä, kiinnitän nykyään ensimmäisenä huomiota uneen. Jos en lepää riittävästi, en jaksa liikkuakaan tai tehdä terveellistä ruokaa. Uni pitää saada ensin kuntoon, ja huomaan, että parissa päivässä saan jälleen lisää virtaa jatkaa hyvien asioiden parissa.

Kuunnellessani muiden valmennukseen osallistuneiden kokemuksia opin, että yhtä hopealuotia maaliin ei ole olemassakaan. Jokaisen tilanne on niin yksilöllinen, että myös tavan huolehtia omasta hyvinvoinnista pitää olla omaan tilanteeseen mukautettu.

Olen jatkanut ryhmän jälkeen samojen teemojen ympärillä henkilökohtaisessa valmennuksessa. Haalin helposti stressiä siitä, mitä vaaka näyttää, mutta yritän opetella keskittymään hyvään oloon ja jaksamiseen. Muu hyvä seuraa aikanaan sen myötä. Hyvää tekevät arjen teot tukevat terveyttä ja jaksamista riippumatta painosta.

Luulin olevani suklaa-addikti, mutta olen ymmärtänyt, että herkkukoukun sijaan olen vain syönyt turhan epäsäännöllisesti. Kehoni ei olekaan huutanut suklaata, vaan liian alhaista verensokeria. Nyt ateriarytmini on muuten kunnossa, mutta taiteilen edelleen iltapäivän välipalojen kanssa työpäivän palaveriputkien keskellä.

Kehoni ei olekaan huutanut suklaata, vaan liian alhaista verensokeria.

Minun on ollut ajoittain vaikeaa suhtautua psorin peittämään kehooni tai hyväksyä sairastamisen myötä tulleita vatsamakkaroita. Olen oppinut oivaltamaan, että olen arvokas jo nyt, tällaisena. Kun asioita tekee rakkaudesta itseään kohtaan vihan sijaan, se auttaa pitämään kiinni paremmista valinnoista. Ansaitsen voida hyvin.

Jenna Salo kirjoittaa blogia psoriasiksesta ja toimii Psoriasisliiton somelähettiläänä.