Stressinhallintaa elämän virrassa
Ilman stressiä ei olisi maailmaa eikä elämää, kirjoittaa Esko Valtaoja.
Stressinhallintaa elämän virrassa
Kuolen stressiin. Ihon ajan deadline on päivän päässä, enkä kuollaksenikaan keksi mitään stressinhallintaan liittyvää kirjoitettavaa.
Osaan kyllä olla ahdistunut, masentunut, huolestunut, surumielinen, melankolinen, apea, onneton, synkkä, lohduton, allapäin, kiireinen, toivoton, kireä, voimaton, levoton, kärttyisä, hermostunut, jännittynyt, surkea ja sen semmoista, mutta stressaantunut? Ei löydy meidän kaupan hyllyltä.
Vai löytyisikö sittenkin? Sanat ovat vain sanoja, ja meistä jokainen käyttää sanoja hieman eri tavalla. Ehkäpä minun stressini löytyy joltain toiselta hyllyosastolta?
”Kultsi, olenko mä sun mielestä stressaantunut?” kysyn vaimolta. ”Joskus, kun olet haalinut liikaa tekemistä. Mutta et osaisi ilmankaan olla. Pyörisit vain täällä kuin pieru pussihousuissa.”
Okei, siinä se selitys. Toisinaan minulle tulee vähän ikävä tunne, kun kolme päivää sitten eteiseen kuollut deadline alkaa haista. Se siis on se tunne, jota yleensä sanotaan stressiksi.
Toisinaan minulle tulee vähän ikävä tunne, kun kolme päivää sitten eteiseen kuollut deadline alkaa haista. Se siis on se tunne, jota yleensä sanotaan stressiksi.
Mutta kun eläkeläisen kaikki työt ovat vapaaehtoisia, itseaiheutetusta kärsimyksestä ei oikein kehtaa stressata. Tuleehan minulla punttisalillakin perinteiseen suomalaiseen sukupuolielimeen viittaava tunne, kun voimavarani ylittyvät kolmannen sarjan kohdalla ja vielä on kolme helvetinkonetta jäljellä päivän kiintiöstä.
Oletettavasti Homo sapiensilla oli pinna kireällä jo Afrikan savannilla, vaikka lääketieteeltä kestikin kolmesataatuhatta vuotta tunnistaa stressi terveysongelmaksi. Vasta viitisenkymmentä vuotta sitten se alettiin ymmärtää vakavaksi kansantaudiksi siinä kuin tuhkarokko ja kolesterolikin.
Ja myös psorin osatekijäksi. Oma psorini ja astmani puhkesivat vauhdilla teini-iän alussa, jolloin stressiä totisesti riitti. Vai riittikö?
Kun ei ole kehitetty luotettavaa stressimittaria, yhteydet stressin ja psorin välillä ovat väkisinkin anekdoottisia. Emmehän edes ymmärrä, miksi samassa tilanteessa yksi stressaa ja toinen ei, tai miksi yksi saa psorin ja toinen ei.
Aina kannattaa kuitenkin lievittää pahaa stressiä. Tuohon tarkoitukseen löytyy suorastaan stressaava määrä oppaita, ja keinojakin riittää neulomisesta (tepsi ainakin Satu Rämön Jakob-poliisilla) zen-luostariin menemiseen (tepsi Leonard Cohenilla).
Kun ei ole kehitetty luotettavaa stressimittaria, yhteydet stressin ja psorin välillä ovat väkisinkin anekdoottisia.
Minulle on riittänyt teininä isän kirjahyllystä löytämäni Bertrand Russellin Onnen valloittaminen. Maineikkaalla filosofilla ja nobelistilla kun on vähän punnitumpaa sanottavaa kuin sesongin kohuinfluenssereilla tai self-help -guruilla.
”Onnellinen on ihminen, joka tuntee olevansa kaikkeuden kansalainen, nauttii vapaasti sen tarjoamista näytelmistä ja sen suomista iloista eikä pelkää kuolemaa”, kirjoitti Russell vuosisata sitten. ”Sellaisesta syvästä vaistomaisesta yhdynnästä elämän virtaan löytyy suurin ilo.”
Loppujen lopuksi maailmamme perustuu stressille. Maailmankaikkeuden kehitystä, omenan putoamista puusta ja auton navigaattorin toimintaa kuvaa Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria. Ja tässä on koko se teoria: gravitaatiotensori on verrannollinen stressi-energiatensoriin. Ilman stressiä ei olisi maailmaa eikä elämää.
Esko Valtaoja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.
Teksti on julkaistu Ihon aika -lehdessä 2/2025. Jos et vielä tilaa lehteä, tee kestotilaus tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.