Tähtitieteilijäkin nukkuu öisin

Tähtitieteilijäkin nukkuu öisin

Vuosikymmeniä sitten muutin puhelinnumeroni salaiseksi. Syynä eivät olleet innokkaat fanit tai häirikkösoittajat, vaan uteliaat taivaalle katselijat.

Kerran toisensa jälkeen puhelin pärähti kolmen aikaan yöllä, kun joku halusi tietää, mikä oli tuo valo jonka hän juuri näki taivaalla. Poikkeuksetta soittaja oli sekä kovin pahoillaan että kovin hämmästynyt, kun kuuli herättäneensä minut.

Vastoin yleistä luuloa tähtitieteilijätkin yleensä nukkuvat öisin. Me tarvitsemme lepoa ja unta siinä missä muutkin, ja yö nyt vain sattuu olemaan paras aika siihen. Toki päivälläkin voi nukkua, mutta kuten jokainen kolmivuorotyön tekijä tietää, ei se helppoa ole.

Vastoin yleistä luuloa tähtitieteilijätkin yleensä nukkuvat öisin.

Tietysti meillä on se tekninen ongelma, että tähdet näkyvät paremmin öisin kuin päivisin. Yövalvomiselta ei siksi voi kokonaan välttyä, mutta kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin ahkera astronomi lähti joka ilta reippaasti yötöihin tähtitorniinsa.

Olen toki elänyt noita aikoja, olenhan itsekin peräisin kaukaa menneisyydestä. Ilta toisensa jälkeen olen tuijottanut tummenevaa taivasta ja arvioinut pilvisyyttä, kiiruhtanut viimeiselle bussille ja lähtenyt yötöihin kolmenkymmenen kilometrin päässä maaseudulla olevalle tähtitornille.

Metsurihaalareihin, karvalakkiin ja huopatossuihin pukeutuneena vietin sitten yöni kylmässä ja pimeässä, valokuvaten käsipelillä lasilevyille Ison Karhun galaksijoukkoja. Unesta ja levosta oli pakko tinkiä, jos halusin opinnäytetyöni valmiiksi ennen valoisan kevään tuloa.

Nyt noilla pullamössöastronomeilla on digikamerat, tietokoneet ja kauko-ohjaukset, ja havainnot voi yleensä hoitaa etänä itse kaukoputken tuijotellessa taivaita Andeilla tai avaruudessa.

Yksi entinen opiskelijani jaksoi aina hehkuttaa sitä, kuinka leppoisaa oli taas hoitaa havaintovuoro omassa sängyssä loikoillen, läppäri pieluksella ja teekuppi käden ulottuvilla. Minä muistelin sitä helpotuksen tunnetta, kun aamun ensimmäinen postivuoro noukki minut tienposkesta hytisemästä ja saatoin torkahtaa bussin lämpimään, kotona nukkuvasta tyttöystävästäni uneksien.

Ihminen, jopa tähtitieteilijäkin, on päiväeläin. Miksi, siitä ei ole täyttä varmuutta, koska kaksi kolmasosaa muista nisäkkäistä on yöeläimiä. Kaipa korkealla puissa oli sen verran turvallista, että esivanhempamme uskalsivat muiden apinoiden tavoin nukkua öisin. Ja kun sitten lopulta päädyttiin puista alas maanpinnalle, piti kehittää älyä, juoksukykyä, tulentekotaitoa, jousipyssyjä ja asokoteja turvaamaan perinteiset yöunet.

Ihminen, jopa tähtitieteilijäkin, on päiväeläin. Miksi, siitä ei ole täyttä varmuutta.

Tuskin on sattumaa, että psorini pahin vaihe sattui aktiivisimpiin tähtitieteilijävuosiini. Yötyön stressaavuus johtuu monesta eri syystä, mutta luontaisen unirytmin häiriintyminen on niistä tärkein.

Ja työtä vielä suurempi vaara piilee nykyisin vapaa-ajassa, kun täytyy pelata tai somettaa pikkutunteihin saakka ja yrittää sitten selvitä täysin riittämättömällä yöunella tässä aamuvirkkujen tyranniassa. Vaikka jokaisen pitäisi olla tietoinen modernin kosmologian tärkeimmästä löydöstä: maailmankaikkeudessa ei tapahdu mitään järkevää ennen puoltapäivää.

Esko Valtaoja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

Teksti on julkaistu Ihon aika -lehdessä 2/2026. Jos et vielä tilaa lehteä, tee kestotilaus tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.