Vaikeasta alusta eteenpäin

Tapasimme Katri Komin

”Vuosien 2021–2022 vaihteessa oli stressaava elämäntilanne: olin aloittanut väitöskirjatutkijana, apurahaa ei ollut ja tein pitkää päivää. Alkuvuodesta 2022 ihmettelin selässäni ollutta, vähän finnin näköistä pattia. Hieman myöhemmin molemmat sylkirauhaseni turposivat yhtäkkiä ja samaan aikaan ihottuma laajeni niin, että rintakehä oli täynnä isoja rakkuloita.

Rakkulat levisivät pian muun muassa kasvoihin, korviin ja selkään. Ensimmäiset neljä-viisi lääkäriä terveyskeskuksessa ja päivystyksessä totesivat kaikki vuorollaan, etteivät ole koskaan nähneet mitään tällaista.

Pysyttelin varmuuden vuoksi neljän seinän sisällä, kun en tiennyt, oliko kyse jostain tarttuvasta. Kämmeniin ja jalkateriin ilmaantui pienempiä rakkuloita ja päänahkaan puolestaan läiskäpsoriasista. Googlailin oireitani ja päädyin siihen, että minulla voisi olla yleistynyt märkärakkulainen psoriasis eli GPP.

Ensimmäiset neljä-viisi lääkäriä totesivat kaikki vuorollaan, etteivät ole koskaan nähneet mitään tällaista.

Tiesin, että naapurikaupungin sote-keskuksessa käy parin viikon välein ihotautilääkäri ja menin seuraavan kerran päivystykseen tällaisena päivänä. Pyysin minut tutkinutta yleislääkäriä ottamaan ihostani kuvia ja käymään konsultoimassa erikoislääkäriä.

Kokenut ihotautilääkäri tunnisti valokuvista, mistä oli kyse ja määräsi kortisonia tablettina ja geelinä. Antibioottikuuri oli jo aloitettu. Päivystyslääkärikin totesi, että vaikka hän ei yleensä Google-diagnooseja arvosta, tällä kertaa taisit olla oikeassa. Parin viikon päästä ihotautilääkäri vahvisti diagnoosin vastaanotolla.

Tasapainoilua ja epävarmuutta

Olin jo ennen iho-oireiden puhkeamista reumatologin hoidossa kroonisen reaktiivisen niveltulehduksen vuoksi, ja käytin sen hoitoon muun muassa biologista lääkettä. On epäselvää, puhkesiko psoriasis käyttämäni lääkkeen takia vai onko sairaus ikään kuin aina piillyt kehossa.

Ensimmäinen kevät sen kanssa oli joka tapauksessa vaikea: aina kun esimerkiksi kortisonia yritettiin edes vähentää, tilanne paheni uudestaan. Lopulta minulla aloitettiin uusi biologinen lääke, joka vähitellen auttoi.

On epäselvää, puhkesiko psoriasis käyttämäni lääkkeen takia vai onko sairaus ikään kuin aina piillyt kehossa.

Suunnilleen puoli vuotta sairastumisen jälkeen alkoi olla sellainen olo, että olen taas jonkinlaisessa kunnossa. Vasta siinä vaiheessa ymmärsin oikeasti, kuinka vaikea, jopa hengenvaarallinen, tilanne oli alkuvuodesta ollut.

Minun olisi ehdottomasti pitänyt olla koko kevät sairauslomalla, mutta ei sitä silloin itse tajunnut. Olen huonossakin kunnossa yleensä aika reipas, mutta prosessia olisi varmaan helpottanut, jos olisin ollut vähän armollisempi itselleni. Läheisistäkin tuntui alkuvaiheessa kamalalta, kun emme yhtään tienneet, mikä minua vaivasi.

Minun olisi ehdottomasti pitänyt olla koko kevät sairauslomalla, mutta ei sitä silloin itse tajunnut.

Olen todella iloinen siitä, miten hyvin nykyinen lääkkeeni auttaa iho-oireisiin. Yksittäisiä märkärakkuloita ja psoriläiskiä tulee edelleen silloin tällöin, mutta se ei ole mitään verrattuna alkuvaiheeseen. Lääkitys on silti jossain määrin kompromissiratkaisu, sillä se ei tehoa niveloireisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Eri sairauksien kanssa elämään kuuluu muutenkin tasapainoilua. Tarvitsen esimerkiksi liikuntaa, jotta kroppa pysyy kunnossa, mutta minulla on siinä rajoitteita, ja niveliä ei voi rasittaa liikaa.

Erilaiset oireet aiheuttavat myös epävarmuutta: usein ei itse tiedä, liittyykö jokin uusi asia nykyisiin sairauksiini vai pitäisikö sen vuoksi tavata jotain lääkäriä.

Aika hellittää tahtia

Olen ollut väitöskirjatutkijana koko sen ajan, kun minulla on ollut psori. Työmäärä on ollut jatkuvasti suuri, ja viime kesänä piti saada sekä väitöskirja esitarkastukseen että siihen liittyen kirjoittamani hevoskirja painoon. Odotankin mielenkiinnolla, miten psori voi ensi vuonna, kun koko tämä rumba on ohi.

Sen olen tähän mennessä oppinut, että kun oireita alkaa ilmaantua, on aika hellittää tahtia ja levätä enemmän. Toisaalta en uskalla lopettaa työntekoa ihan seinäänkään.

Sen olen tähän mennessä oppinut, että kun oireita alkaa ilmaantua, on aika hellittää tahtia ja levätä enemmän.

Vaikka alku GPP:n kanssa oli todella haastava ja tarvitsin läheisten apua, ensimmäisen vuoden päivittäisen huolellisen hoidon jälkeen sairaus on tuonut vain joitain rajoitteita elämääni. Toivon, että nykyisen lääkkeeni teho pysyy vielä pitkään, mutta onneksi vaihtoehtojakin on olemassa, jos näin ei käykään. Kyllä se silti mietityttää, voiko tilanne joskus taas pahentua yhtä rajuksi kuin alkuvaiheessa.

Toivoisin, että muutkin muistaisivat, että sairaus ei ole maailmanloppu, vaikka se alussa voi siltä tuntua. Jos tämäntyyppistä oireilua huomaa itsellään, hoitoon kannattaa hakeutua nopeasti, jotta tilanteeseen päästään mahdollisimman pian käsiksi. Kannattaa myös pitää huolta siitä, että pääsee palautumaan ja tarvittaessa vaatia riittävän pitkää sairauslomaa.”

Teksti on julkaistu Ihon aika -lehdessä 3/2026. Jos et vielä tilaa lehteä, tee kestotilaus tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.