Vertaistukea joka askeleella

Vertaistukea joka askeleella

Kun astuin ensimmäistä kertaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman harjoitussaliin, jännitin enemmän kuin lääkärinurani aikana missään luentosalissa.

Musiikki soi, peilit ympärillä paljastivat armotta jokaisen kömpelön liikkeen, enkä ollut koskaan harrastanut korkokengissä liikuntaa. Tunsin olevani aivan väärässä paikassa.

Mutta en ollut yksin. Vieressäni olivat muut kilpailijat, jokainen omassa epävarmuudessaan, hikipisarat ohimoilla ja nauru väliin kirvoittamassa helpotuksen hetkiä.

Vertaistuki syntyi huomaamatta – siitä, että toinenkin kompuroi, unohti askeleet tai jännitti suoraa lähetystä. Me tanssioppilaat tulimme monenlaisista taustoista, mutta tanssin äärellä meitä yhdisti sama tunne: me olimme uuden ja jännittävän äärellä.

Tutkimusten mukaan vertaistuki vaikuttaa voimakkaasti sekä mieleen että kehoon. Yhteys toisiin vähentää stressihormonien eritystä, laskee verenpainetta ja vahvistaa immuunipuolustusta. Aivojen tasolla myötätunto ja jaettu kokemus aktivoivat mielihyvää tuottavia hermoratoja siinä missä esimerkiksi liikuntakin.

Yhteys toisiin vähentää stressihormonien eritystä, laskee verenpainetta ja vahvistaa immuunipuolustusta.

Ihminen rauhoittuu, kun hän tuntee tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Siksi vertaistuki ei ole vain henkinen apu, vaan myös konkreettinen terveyttä edistävä voima.

Harjoitusten lomassa jaoimme kahvikupin äärellä tarinoita elämästämme parketin ulkopuolella. Siellä syntyi yhteys, jota en olisi osannut ennalta arvata.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ei ollutkaan kyse kilpailusta, vaan yhdessä kulkemisesta. Kun joku väsyi uuden koreografian äärellä, toinen kannusti vieressä. Kun joku onnistui, kaikki iloitsivat mukana. Se oli vertaistukea puhtaimmillaan, ilman tarvetta päteä tai olla toisia parempi.

Se oli vertaistukea puhtaimmillaan, ilman tarvetta päteä tai olla toisia parempi.

Vertaistuki onkin usein enemmän tunnetta kuin toimintaa. Se on sitä, että joku ymmärtää sanomatta paljon. Sairastunut löytää toisesta saman kokeneesta sanatonta lohtua, kuten leikkipuistossa vanhempi tunnistaa toisessa väsymyksen tai työstään uupunut huomaa, ettei ole yksin. Ihminen kaipaa tunnetta, että hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Sitä, että joku tietää miltä tuntuu.

Lääkärinä olen nähnyt, kuinka korvaamatonta vertaistuki voi olla. Se täydentää ammattilaisten tarjoamaa hoitoa tavalla, johon yksikään tutkimus tai lääke ei pysty. Kun potilas kohtaa jonkun, joka on kulkenut saman polun, syntyy luontaisesti luottamusta.

Samalla tavalla me tanssioppilaat loimme oman tukiverkostomme. Emme tietenkään olisi voineet oppia askelkuvioita toistemme puolesta, mutta toistemme tuki sai tuntemaan, ettemme tuskailleet yksin, vaan uuden oppiminen on alussa jokaiselle hankalaa.

Toistemme tuki sai tuntemaan, ettemme tuskailleet yksin, vaan uuden oppiminen on alussa jokaiselle hankalaa.

Juuri vertaistuen ja ryhmähengen vuoksi Tanssii tähtien kanssa jäi minulle hyvin rakkaaksi muistoksi. Vertaistuki on ihmisyyttä kannatteleva voima, ja sitä voi löytää yllättävistäkin paikoista: paljettien ja valokeilojen keskeltä, mutta myös sairaalan odotushuoneesta.

Elämä on täynnä hetkiä, jolloin tunnemme olevamme yksin. Mutta kun uskaltaa avoimesti katsoa ympärilleen, voi huomata, ettei olekaan ainoa, joka on peloissaan ja keskeneräinen.

Pippa Laukka on liikuntalääketieteen erikoislääkäri, kirjailija, kolumnisti ja tv-juontaja.

Teksti on julkaistu Ihon aika -lehdessä 4/2025. Jos et vielä tilaa lehteä, tee kestotilaus tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.