”Kahdeltatoista pääsin lääkärin puheille. Pään ihottumasta sanoi ensi silmäyksellä sen olevan xxxxxx (ulkomainen nimi) ja syyn tuntematonta. Määräsi kahta voidetta pantavaksi.”

Marraskuussa 1968 psoriasis tuli kaikkine rasvoineen ja kuureineen pysyvästi elämääni. Olin matkustanut Sodankylästä Helsingin Allergiasairaalaan, jossa katsottiin, oliko vuosia kestänyt allergioiden siedätyskuurini tepsinyt. Hyvin oli, mutta enpä päiväkirjamerkinnässäni osannut aavistaa saaneeni elinaikaisen kumppanin oudoista laikuistani.

”Tämän numeron teema on psoriasis perheessä”, kerrottiin toimituksesta. Niinpä aloin muistella, kuinka tuo elinaikainen kumppanini on vaikuttanut muihin parisuhteisiini.

Puoli vuosisataa sitten psorivoiteet olivat aikamoisia mönjiä, joissa terva tuntui olevan pääosassa. Kun kilttinä teinipoikana pidin tukkaani lyhyeksi leikattuna, enkä osannut kuvitella itseäni tyttöjen kiinnostuksen kohteena, minua ei haitannut, vaikka kuljinkin aina kouluun rasvapäisenä, haisten kuin vastatervattu purjesumppu.

Opiskeluaikana tilanne paheni. Tyttöystävästä en edelleenkään edes haaveillut, mutta sen verran aloin viettää hurjaa opiskelijaelämää, että annoin tukkani kasvaa hippihenkisesti. Kesätyöpaikassani minut nimettiin oitis Kesätytöksi, ja se nimi säilyi vuodesta toiseen.

Tukan rasvaaminen oli nyt aivan eri mittakaavan haaste, ja lisäksi psori oli levinnyt muuallekin. Rasvaus kyllä sujui, mutta peseytymistä hankaloitti se, että olin muuttanut opiskelijayksiöni vessan valokuvauspimiöksi.

Tukan rasvaaminen oli nyt aivan eri mittakaavan haaste, ja lisäksi psori oli levinnyt muuallekin.

Hätä keinot keksii. Sovin mukavan tuttavatytön kanssa, että saisin käydä hänen kämpillään suihkussa. Tyttö jopa ehdotti, että voisi auttaa selkälaikkujen rasvaamisessa. Parin kuukauden kuluttua me olimme pari.

Seuraava rakas vaimoni oli puutarhahullu. Olimme aivan liian köyhiä haaveilemaan omakotitalosta, paitsi että ”sä voisit sitten loikoilla pihalla ja ottaa aurinkoa”. Terveys ennen kaikkea, ja niinpä vietimme psorin ansiosta monta onnellista kesää, toinen rhododendroneissa möyrien ja toinen viltillä kirjaa lukien. Ulkomaan työmatkoilla nostin visalla käteistä. Sillä ostettiin lisää kasveja ja kirjoja ja lyhennettiin tolkutonta asuntovelkaa.

Psori oli vaikeimmillaan. Puutarhan ja valohoitojen lisäksi päätin ajaa itseni kaljuksi rasvaamisen helpottamiseksi. Jostain tieteelle tuntemattomasta syystä ihottuma ei ollut koskaan levinnyt leukaan, joten parta sai jäädä.

Puutarhan ja valohoitojen lisäksi päätin ajaa itseni kaljuksi rasvaamisen helpottamiseksi.

Toinen pitkä parisuhde loppui sekin aikanaan. Istuin murheellisena ravintolassa, jonka takaseinää peitti suuri peili. En aavistanut, että salissa istui nainen, joka katseli paljaaksi ajeltua takaraivoani tarkkaavaisesti peilistä. ”Sinulla oli niin kaunis ja vilpitön niska”, tunnusti tuleva vaimoni joskus myöhemmin. Parisuhdepisteet taas psorille, jota ilman tämä ainoa atrappini olisi jäänyt ikiajoiksi piiloon.

Nyt niskaromanssia on kestänyt kolme vuosikymmentä. Psorikin tuntuu tajunneen, että sitä ei enää tarvita, ja on kutistunut yhdeksi laikuksi. Rasvailen sitä aamuisin lähes hellästi, tuota elinikäistä salaista parisuhdeasettani.

Esko Valtaoja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

Teksti on julkaistu Ihon aika -lehden numerossa 2/2022. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.