Psoriasisliitto: Järjestöjen lisäleikkausten peruminen on oikea päätös

Psoriasisliitto kiittää hallitusta järjestöille kaavailtujen lisäleikkausten perumisesta ja kannustaa tarkastelemaan uudelleen myös aikaisemmin sovittuja leikkauksia.

Kuvitus, jossa on auringonsäteitä.

Järjestöjen lisäleikkausten peruminen on oikea päätös

Petteri Orpon hallitus päätti budjettiriihen päätteeksi 2.9., että sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksiin kaavailtua 100 miljoonan euron lisäleikkausta ei tehdä.

Lisäleikkausta esitti elokuun alussa valtiovarainministeri Riikka Purra. Yhdistettynä jo tehtyihin ja aiemmin ilmoitettuihin vähennyksiin tämä olisi tarkoittanut valtavaa leikkausta sote-järjestöjen avustuksiin. Hallituksen esityksessä ensi vuoden valtion budjetiksi lisäleikkauksesta on luovuttu kokonaan.

– 100 miljoonan lisäleikkaus olisi tarkoittanut monen toiminnon alasajoa niin Psoriasisliitossa kuin muissakin järjestöissä. Nyt järjestöjen tärkeä työ tunnistettiin ja sen merkitys ymmärrettiin, kiittää Psoriasisliiton toiminnanjohtaja Sonja Bäckman.

Nyt järjestöjen tärkeä työ tunnistettiin ja sen merkitys ymmärrettiin.

Hallitus ei kuitenkaan ole perunut jo aiemmin ilmoitettuja leikkauksia. Tämä tarkoittaa, että järjestöjen avustukset vähenevät silti vuonna 2026 35 miljoonalla eurolla.

Koko hallituskauden aikana leikkaukset avustuksiin ovat yhteensä 140 miljoonaa euroa, eli reilu kolmasosa vuoden 2024 tasosta.

Päätetyt leikkaukset vaativat sote-järjestöiltä sopeutustoimia. Psoriasisliitto kannustaakin hallitusta harkitsemaan uudelleen vuodelle 2027 suunniteltuja leikkauksia.

– Juuri nyt odotamme lisätietoja siitä, kuinka vuodelle 2026 suunnitellut leikkaukset vaikuttavat Psoriasisliiton toimintaan. Uskomme, että pystymme tulevaisuudessakin tekemään työtä psoriaatikkojen hyväksi, Bäckman sanoo.