EtusivuPsoriviikolla 3.–9.4. muistutetaan: Vertaistuki on osa pitkäaikaissairauksien hoitopolkua
Kategoriat:
Uutinen
Psoriviikolla 3.–9.4. muistutetaan: Vertaistuki on osa pitkäaikaissairauksien hoitopolkua
Psoriviikkoa vietetään 3.–9.4. Viikon pääteemana on vertaistuki, joka täydentää tärkeällä tavalla sosiaali- ja terveyspalveluita.
Vertaistuki on osa pitkäaikaissairauksien hoitopolkua
Psoriviikko on psoriasisyhdistysten oma teemaviikko, jolloin paikalliset psoriasisyhdistykset järjestävät toimintaa ja tuovat esiin vertaistuen merkitystä. Tänä vuonna yhdistykset ja psoriasista sairastavat myös vaikuttavat vertaistuen puolesta, jotta sitä olisi pitkäaikaissairauksia sairastaville jatkossakin tarjolla.
Psoriasis on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka oireilee iholla ja nivelissä sekä vaikuttaa usein myös mieleen ja altistaa muille sairauksille. Psoriasista sairastaa Suomessa noin 100 000 ihmistä. Toimivan hoidon lisäksi sairastavat hyötyvät merkittävästi vertaistuesta, jota on tarjolla muun muassa psoriasisyhdistyksissä.
– Vertaistuki parantaa tutkitusti elämänlaatua ja auttaa sitoutumaan pitkäaikaisen sairauden hoitoon. Siksi sen tarjoaminen on myös yhteiskunnan kannalta todella tärkeää, korostaa Psoriasisliiton toiminnanjohtaja Sonja Bäckman.
Vertaistuki parantaa tutkitusti elämänlaatua ja auttaa sitoutumaan pitkäaikaisen sairauden hoitoon.
– Sekä hyvinvointialueiden valtuutetuilla että uudella eduskunnalla on hyvät mahdollisuudet tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat vertaistuen tarjoamisen tulevaisuudessakin. Esimerkiksi hyvinvointialueilla tulisi ottaa järjestöjen tarjoama vertaistuki vahvemmin osaksi eri sairauksien hoitopolkua, Bäckman sanoo.
Psoriviikon aikana psoriasista sairastavat, heidän läheisensä ja muut aiheesta kiinnostuneet voivat jättää Psoriasisliiton lomakkeella terveisensä päättäjille ja kertoa, miksi vertaistukea tarvitaan. Psoriasisliitto välittää viestejä eteenpäin kevään aikana.
Hyvinvointialueilla tulisi ottaa järjestöjen tarjoama vertaistuki vahvemmin osaksi eri sairauksien hoitopolkua.
Lisäksi psoriasisyhdistykset järjestävät Psoriviikolla paljon toimintaa. Ne esimerkiksi esittelevät toimintaansa sairaaloiden OLKA-pisteillä ja muilla julkisilla paikoilla, ulkoilevat yhdessä, käyvät kuntosalilla ja tarjoavat tietoa psoriasiksesta.
– Psoriviikko on hyvä tilaisuus tutustua oman alueen paikallistoimintaan ja saada vertaistukea, Sonja Bäckman kannustaa.