Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen Siirry sivuvalikkoon

Voimaa psorista -vertaistukikurssit

Psoriasisliiton uudet kurssit työikäisille tarjoavat voimaa ja virkistystä arkeen. Kolmen vuorokauden mittainen kurssimuoto on tarkoitettu kaikille 18 vuotta täyttäneille työikäisille.

Kursseilta saa tietoa iho- ja nivelpsoriasiksesta ja niiden omahoidosta sekä psoriasikseen liittyvistä muista sairauksista ja niiden ennaltaehkäisystä. Lisäksi tietoa saa terveyttä tukevista elintavoista kuten liikunnasta, syömisestä ja stressinhallinnasta. Puhumme myös psoriasista sairastavien oikeuksista työelämässä. Kurssin ohjelmassa on päivittäin nivelystävällistä liikuntaa. Vertaistukea kurssilla saa myös reilusti.

Kursseille voivat hakea 18 vuotta täyttäneet työikäiset iho- tai nivelpsoriasista sairastavat ja heidän läheisensä. Kurssille osallistuvan ei tarvitse olla työelämässä. Esimerkiksi opiskelija, perhevapaalla tai työttömänä oleva voi yhtä hyvin osallistua.

Osalle kursseista voi osallistua läheisen kanssa. Läheisen ei tarvitse olla oma puoliso, vaan mukaan voi ottaa kenet tahansa tärkeän ihmisen, jonka ei tarvitse sairastaa psoriasista. Kaikille kursseille voi osallistua myös yksin.

Yli 60-vuotiaille eläkkeellä oleville järjestetään omia seniorikursseja. Lue lisää seniorikursseista!

Tulevat Voimaa psorista -kurssit:

21.–24.9.2023 (kurssille voi osallistua läheisen kanssa)
28.9.–1.10.2023
12.–15.10.2023 (kurssille voi osallistua läheisen kanssa)
2.–5.11.2023
30.11.–3.12.2023 (kurssille voi osallistua läheisen kanssa)

Kurssit järjestetään Hotelli Haagassa Helsingissä.

Hae kurssille

Kurssille haetaan verkkolomakkeella Kilta-rekisterin kautta. Etsi haluamasi kurssi tapahtumakalenterista ja avaa hakulomake sivun alalaidasta. Huom! Syksyn ja talven kurssien haku alkaa 5.6.

Tarkista hakuajan päättyminen kunkin kurssin kohdalla erikseen. Hakulomakkeeseen ei tarvita liitteitä, kuten lääkärintodistusta.

Kustannukset

Kurssin omavastuu on 70 euroa. Hinta sisältää täysihoidon ja majoituksen 2 hengen huoneessa.

Jokainen osallistuja huolehtii itse kotimaan matkakustannuksista. Kurssin ajalta ei ole mahdollista saada Kelan kuntoutusrahaa.

Lisätiedot:
kuntoutussuunnittelija Seija Mustonen, seija.mustonen@psori.fi, p. 050 323 9321