Kun on ollut uneton niin pitkään, että jopa toivo unesta on jo hiipunut, yöllinen maailma ottaa valvojan valtaansa. Tähän maailmaan kuuluu pitkältä ajalta kertynyt väsymys, joka saa ajatukset ja tunteet kiertämään karusellia. Ei sitä iloista härveliä, jossa riemuitaan, vaan kauhun karusellia.

Unettoman kauhun karuselli ei rajoitu pelkästään yöhön, vaan pyörii myös päivällä. Kun muut ovat energisiä, tehokkaita, iloisia ja touhukkaita, uneton yrittää vain selviytyä. Kun pitäisi olla täysissä voimissa ja suoriutua kaikista elämän tavallisista askareista, tuntuu, että maailma kaatuu päälle. Päällimmäisinä tunteina ovat epätoivo ja ahdistus.

Epätoivo ja ahdistus johtuvat siitä, että väsyneen mieli alkaa värittää myös tunteita harmaiksi, joskus jopa mustiksi. Tunteet taas ovat niin voimakkaita, että ne värittävät koko elämänkokemusta. Kun unesta, tärkeästä perustarpeesta joutuu joustamaan riittävän pitkään, päivän kauhun karuselli on valmis: En mitenkään selviydy, koska voimat eivät yksinkertaisesti riitä. En ole riittävä, koska en jaksa. Olen huono ja säälittävä. Päivä on liian pitkä, jotta siitä voisi selviytyä iltaan. Olen iloton luuseri.

Väsyneen mieli värittää tunteita harmaiksi, joskus jopa mustiksi.

Arjen pienimmätkin ponnistukset ja vastoinkäymiset tuntuvat murskaavan koko (tunne)elämän. Joka aamu pelkää jo etukäteen, mitä kaikkea tänään ei jaksa. Pelkää, mitkä tunteet nousevat niin suuriksi, että meinaa päästä itku.

Mistäkö tiedän tämän? Valvoin kaksi vuotta lapseni refluksia, kun hän itki joka ikinen yö. Joka ilta pelkäsin yötä ja joka yö pelkäsin päivää. Yön pikkutunteina pelkäsin, että kroppani pettää alta tai mieleni menee rikki. Yhtenä yönä kuitenkin oivalsin: nämä ajatukset ja tunteet eivät ole totta!

Piirsin paperille yöllisen mörön (ajatukseni ja tunteeni), joka eli sisälläni myös päivisin. Sanoin itselleni, että tuo tuossa ei ole totta. Nuo tunteet ja ajatukset eivät ole totta. Ne johtuvat väsymyksestä, eikä niillä ole mitään tekemistä minun ja elämäni kanssa. Elämä itsessään ei ole mörkö. Se ei ole pelottava, uuvuttava, raskas, kamala tai harmaa. Enkä minä ole mörkö. En ole säälittävä, huono, alisuorittaja, iloton, hermoraunio tai elämän hylkäämä. Kyse on vain väsymyksestä.

Kun oivalsin, että väsymys värittää ajatuksiani ja tunteitani, se ei vähentänyt itse väsymystä tai siitä johtuvaa fyysistä pahan olon tunnetta, mutta se vapautti mieleni kamppailulta. Pystyin myöntämään ja hyväksymään harmaat ajatukseni ja tunteeni. Kun huomasin ahdistuksen tai epätoivon nousevan pintaan, sanoin itselleni toistuvasti: ”Tämä on se mörköni, joka johtuu väsymyksestä. Jos olisin nukkunut yöni hyvin, ajatukset ja tunteet olisivat erilaisia.”

On helpottavaa huomata, että kun tulee tietoiseksi ajatusten ja tunteiden vaikutuksesta, voi itse säädellä hieman sitä, kuinka kovaa unettoman kauhun karuselli pyörii. Parhaimmillaan saatoin istua karusellissa jopa niin, että se ei pyörinyt. Ja parasta oli se, että tiesin, että olen itse pystynyt sen pysäyttämään.

Silloin kun ei osaa itse vaikuttaa unettomuuteen, on hyvä kokea, että voi vaikuttaa edes johonkin.

Sanna Wikström on Hidasta elämää -sivuston perustaja, hyvinvointikirjailija ja kahden lapsen äiti, joka on viettänyt niin paljon unettomia öitä, että priorisoi koko perheen hyvät unet kaiken muun edelle.

Teksti on julkaistu Ihonaika-lehden numerossa 1/2019. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.

Kuva: Samuel Glassar