14.05.
2019

Vireitä vanhuksia ja mustekalan suolia 

Kirjoitan tätä Shinkansen-luotijunassa juuri, kun ohitamme pyhää Fuji-vuorta. Oltiin serkkupoikaa tapaamassa Okinawalla.

Seitsemänkymppinen Kari-san on vielä pikkupoika paikallisten joukossa, onhan Japanin eteläisillä saarilla maine maailman pitkäikäisimpien ihmisten asuinsijana – vaikka länsimaiset elintavat ovat tiputtaneet täällä elinajan odotetta muuhun Japaniin verrattuna.

Japanilaisnaisten elinajanodote on 87 vuotta, miesten 81. Suomi pinnistelee muutaman vuoden jäljessä. Aikamoisia saavutuksia kumpikin, kun ajattelee, että vielä uuden ajan alussa viisikymppistä miestä pidettiin vanhuksena. 

Suomi noudattaa maailmanlaajuista trendiä: eliniän odote kasvaa pari kolme kuukautta joka vuosi. Lapsenlapsesi voivat odottaa elävänsä viisitoista vuotta kauemmin kuin sinä. Kari-sanilla voi tosin teettää työtä lyödä isänsä ennätys: 99 vuotta ja hyvissä voimissa omakotitalossaan loppuun saakka. 

Useimmat meistä haluavat elää pitkäänvaikka tiedämmekin sen aiheuttavan kaikenlaisia ongelmia niin itsellemme kuin kansantaloudellekin. Kestävyysvajeen ja eläketurvan tutkimuksissa oletetaan eliniän kasvun hidastuvan vuosisadan loppupuolella, mutta epäilenpä, että päinvastoin käy. Onhan nykyaikainen lääketiede kaikkine täsmälääkkeineen vasta pääsemässä vauhtiin. Tarvitaan aivan uudenlaista suhtautumista porukkaan, jota ei ole enää poliittisesti korrektia kutsua vanhuksiksi. 

”Voi laps kulta, minä olen vanha kuin taivas”, oli isälläni tapana vastata, kun kakarana kyselin hänen ikäänsä. Nyt kun olen elänyt jo kolme vuotta pidempään kuin hän, vastaus tuntuu huvittavalta. Maailma muuttuu, Eskoseni. 

”Voi laps kulta, minä olen vanha kuin taivas.”

Vanhaksi elämisestä saa ilon irti vain,  jos pysyy hyvässä kunnossa. Se voi olla suurempi haaste kuin eliniän pidentäminen. Homo Sapiensin, kuten muidenkin ihmisapinoiden takuuaika on lopussa jo ennen kolmenkymmenen ikää. Sen vanhemmiksi meidän ei ole suunniteltu elävän, ja sen kyllä huomaa. Syövät sen kun lisääntyvät, koska ne ovat nimenomaan vanhojen ihmisten tautejakaiheista nyt puhumattakaan. Iän mukana tarvitsemme yhä enemmän kuntoutusta, liikunnasta ja ruokavaliosta kirurgiaan, kemoterapiaan ja niihin ihmeitä tekeviin sinisiin pillereihin. 

Tutkijat eivät ole löytäneet ensimmäistäkään lääkettä, joka pidentäisi elinikää. Eliniän kasvu on seurausta lukemattomista eri tekijöistä, joiden suhteellisesta vaikutuksesta tutkijat kiistelevät edelleenkin. Parempi hygienia? Kulkutautien nujertaminen? Kevyempi työ? Terveemmät elämäntavat? Oikeat päivittäiset pillerit dosetissa? 

Kuusikymmentä on nyt uusi neljäkymmentäjos katsotaan ihmisten toimeliaisuutta, vireyttä ja yleiskuntoa. Voisiko kahdeksankymmentä, tai peräti sata, olla uusi neljäkymmentä, kun vuosisadan loppu häämöttää? Ja millä keinoilla? Okinawalta kuulemma löytyy hyväkuntoisia satavuotiaita enemmän kuin mistään muualta, ja paikallista ruokavaliota on usein esitetty tähän syyksi. Hyvältähän ruoka maistui, mutta viitsisikö sitä syödä meduusasushiakarvaskurkkua ja mustekalan suolia koko pitkän loppuikänsä? 

Esko Valtaoja on emeritusprofessori ja tietokirjailija sekä Ihonaika-lehden kolumnisti. 

Teksti on julkaistu Ihonaika-lehden numerossa 2/2019. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.