Kun onni jää vajaaksi

Kun onni jää vajaaksi

Joitain kuukausia sitten sähköpostiini kilahti mielenkiintoinen viesti. Maailman psoriasisjärjestöjen kattojärjestö IFPA ilmoitti teettäneensä raportin, jossa käsitellään psoriasiksen vaikutusta onnellisuuteen.

Suuren raportin ydin löytyi aika nopeasti. Psoriasis todellakin vaikuttaa sairastavan onnellisuuteen, yleensä heikentävästi.

Itse asiassa tunne-elämä on kaikista elämän osa-alueista se, johon psoriasiksella on keskimäärin suurin vaikutus. On siis aika puhua sairauden henkisestä kuormituksesta.

Tunne-elämä on kaikista elämän osa-alueista se, johon psoriasiksella on keskimäärin suurin vaikutus.

Stressi on raportin mukaan psoriasista sairastavan yleisin seuralainen. Stressi vaivaa lähes kaikkia riippumatta taudin vaikeusasteesta, iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta ja muista taustatekijöistä. Psoriasis lisää jonkin verran myös yksinäisyyttä.

Erityisen yllättävä tieto oli niin kutsuttu onnellisuusvaje. Tutkimuksessa huomattiin, että niissä maissa, jossa ihmiset ovat keskimäärin onnellisimpia, ero perusterveen väestön ja psoriasista sairastavien välillä on suurin.

Suomi sai hiljattain maailman onnellisimman valtion tittelin. Tarkoittaako tämä siis sitä, että Suomessa psoriasista sairastavat ovat kaikkein onnettomimpia? Ei välttämättä, mutta tulos herättää kyllä ajatuksia.

Onnellisuutta lisää se, että tuntee ainakin yhden muunkin sairastuneen.

Yksi selitys on se, että onnellisimmissa maissa perustarpeet ovat yleensä hyvällä tasolla. Yhteiskunta on suhteellisen turvallinen, eikä valtaosa ihmisistä päädy koskaan kodittomaksi tai näe nälkää.

Jos perusasiat ovat kunnossa, voi hyvin olla, että pitkäaikainen sairaus kuten psoriasis nousee elämän suurimmaksi yksittäiseksi huolenaiheeksi.

Millä me onnelliset maat sitten saisimme paikattua aukon? Voiko sairastunut vaikuttaa kokemaansa henkiseen taakkaan itse?

Raportissa todetaan, että onnellisuutta lisää se, että tuntee ainakin yhden muunkin sairastuneen. Vertaistuen voiman olemme mekin Psoriasisliitossa moneen kertaan todenneet. Toisen sairastavan tuki auttaa jaksamaan vaikeiden jaksojen keskellä.

Stressinhallintakin on tärkeää. Jokaisella on siihen yksilölliset keinot – omat hartiani rentoutuvat helposti vaikkapa luonnossa.

Äkkiseltään voisin veikata, että vahva suhde luontoon on myös yksi syy siihen, miksi Suomi keikkuu toistuvasti onnellisimpien maiden listan kärkipäässä. Jos luonto auttaa lievittämään pitkäaikaisen sairauden tuottamaa stressiä, aina parempi.

Kaikista hyvistä asioista huolimatta kukaan suomalainen tuskin on päivästä toiseen onnensa kukkuloilla. Selvää on myös se, että psoriasiksen vaikutusta omaan elämään ei tarvitse vähätellä, vaikka jossain muualla asiat olisivatkin vielä huonommin. Mielen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää kuin ihon tai nivelten kunto.