Mitä kuuluu? -keskustelut ovat monelle meistä tuttuja. Ne kulkevat usein näin: ”Hei! Mitä sulle kuuluu?” ”Ihan hyvää. Entä sulle?” Automaattivastaus, jota lähtee suusta ennen, kuin ehtii oikeasti miettiä, miltä juuri nyt tuntuu.

Milloin olet viimeksi käynyt rehellisen keskustelun omista kuulumisistasi? Vastannut ehkä, että väsyttää, uuvuttaa, sairastaminen kuluttaa… Ehkä jopa, että kaipaisi tukea ja apua. Milloin viimeksi olet vastannut ”Mitä sinulle kuuluu?” -kysymykseen itsellesi rehellisesti?

Ei: ”Nyt on aika raskasta, mutta kyllä tämä tästä. Ainahan minä jaksan.”

Vaan: ”Nyt on raskasta, minun pitää muistaa pitää huolta myös itsestäni.”

Yritän näyttää esimerkkiä sometileilläni. Ylläpidän omaa ”Miten menee maanantai?” -projektiani, jossa kerron omia ja koirieni kuulumisia sekä kuuntelen seuraajieni kuulumisia – iloisia ja surullisia. Yritän omalla toiminnallani näyttää, että hyvinvoinnista saa olla rehellinen. Mutta hitsi miten vaikeaa se on! Väsyin kesän ja syksyn aikana niin, että hain siihen tukea. Silti päässäni jyskyttää edelleen ajatus, että ”ei tässä mitään, ainahan minä jaksan”.

Milloin olet viimeksi pysähtynyt hetkeksi? Miettinyt miten jaksat ja miten voisit ylläpitää ja parantaa jaksamistasi? Milloin olet ottanut aikaa oman hyvinvointisi vaalimiseen, täysin vailla syyllisyyttä?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt hetkeksi?

Jokainen meistä tarvitsee aikaa palautua ja levätä. Lepoa ei tarvitse ansaita. Lepäämisen ja sairastamisen ei kuuluisi nostaa pintaan syyllisyyden tunteita. Elämme kuitenkin yhteiskunnassa, joka on opettanut meitä suorittamaan: Aina voi tehdä enemmän. Ahkeruus palkitaan. Käydään koulua, opiskellaan, siirrytään työelämään, perustetaan ehkä perhe ja levätään sitten eläkkeellä. Koulun tai töiden jälkeen tullaan kotiin ja tehdään läksyt, opiskellaan, tehdään vielä vähän töitä, suoritetaan, suoritetaan ja suoritetaan.

Palautin viime viikolla graduni esitarkastukseen ja mietin, että nyt ansaitsisin lepopäivän. Sitten muistin kuitenkin kaikki muut työt, joihin piti paneutua juuri nyt ja heti. Ajattelen aina lepääväni seuraavan palautuksen jälkeen. Työviikon jälkeen. Lomalla. Kohtahan minä valmistun, sitten ehdin levätä!

Haluan haastaa ajatuksen siitä, että aikaa levolle ja palautumiselle voi etsiä vasta, kun väsyttää. Niin keho kuin mielikin vaativat lepoa ja palautumista toimiakseen – joka päivä. Pysähtyminen ja palautuminen tulisi nostaa yhtä tärkeiksi arjen toimiksi kuin syöminen ja juominen. Jokaiselle löytyy omat keinonsa, joita tehdessä tulee hyvä olo ja mieli saa levätä. Itse harrastan koirien kanssa, patikoin, geokätköilen, luen kirjaa tai neulon villasukkia.

Pysähtyminen ja palautuminen tulisi nostaa yhtä tärkeiksi arjen toimiksi kuin syöminen ja juominen.

Tämän viikon torstaina 29.10. vietetään Maailman psoriasispäivää, jonka teemana on psori ja mielen hyvinvointi. Tällä viikolla haastan sinut kahteen asiaan:

• Kysy itseltäsi: ”Mitä minulle kuuluu?” Käy tästä rehellinen keskustelu itsesi kanssa. Saman voi toistaa läheisen kanssa, jos se tuntuu hyvältä.
• Pysähdy hetkeksi. Ihan täysin. Mieti, miten sinä jaksat juuri nyt ja miten voisit ylläpitää ja parantaa niin kehosi kuin mielesi jaksamista.

Kun seuraavan kerran mietit, että ”Valmista tuli! Mitäs seuraavaksi?”, entä jos vastaus olisikin ”Nyt lepään”?

Maailman psoriasispäivän 29.10.2020 teema on mielen hyvinvointi: Psori mielessä? Ota se puheeksi. Lue lisää sivuiltamme.