Nauttimista kivun läpi

Nauttimista kivun läpi

Suuntasin talvilomallani kohti pohjoista. Töissä yleisin kysymys oli, lähdenkö laskettelemaan.

Olen lasketellut viimeksi teininä. Nautin siitä silloin suuresti, mutta sittemmin olen jättänyt laskemisen muille. En usko, että nivelpsorin runnoma selkärankani tai polveni kestäisi enää tunteja mäessä. Pelkään myös, että mahdollinen kaatuminen tekisi turhan paljon hallaa nivelrikkoisille ranteilleni.

Hiihtokin on jäänyt samoista peloista johtuen väliin – tai ehkä sittenkin ennemmin sen vuoksi, että olen vihannut hiihtoa peruskoulusta alkaen, kun siitä tehtiin niin pakkopullaa. Saa nähdä, annanko hiihdolle uutta mahdollisuutta koskaan.

Täysin ilman talviurheilua en kuitenkaan ole jäänyt, sillä pääsin mukaan moottorikelkkasafarille. Moottorikelkkailu on yksi lempijutuistani talvella. Se on siitäkin hyvä valinta, että sairastan nivelpsorin lisäksi harvinaista immuunipuutostautia, ja tällainen ulkona tapahtuva yksilölaji mahdollistaa turvallisen tekemisen ilman, että on riskiä imeä kaikki pöpöt itseensä ja sairastua.

Täysin ilman talviurheilua en kuitenkaan ole jäänyt, sillä pääsin mukaan moottorikelkkasafarille.

Kelkkailu on kovaa leikkiä peukalolle ja ranteille, mutta olen päättänyt kestää kivun ja kelkkailla siitä huolimatta. Muistan, kuinka kelkkareitti oli vuosia sitten niin töyssyinen, että päädyin kelkkailun jälkeen lääkäriin ja sain lihasrelaksantteja helpottamaan alaselän kipuja. Sairastan selkärankareuman tyyppistä nivelpsoria, ja alaselkä on joskus kovin herkkä ottamaan itseensä. Tuostakin kuitenkin selvittiin levolla ja lääkkeillä.

Olisin mielelläni lähtenyt myös huskysafarille, mutta koska alaselkä oli tulehtunut, tuota kyytiä ei suositeltu. Niinpä tyydyin katselemaan koiria kauempaa.

Poroajelu sen sijaan oli sen verran rauhallisempaa ja tasaisempaa menoa, että hyppäsin rekeen ja Täplä-poro kyyditsi minua verkkaasti eteenpäin. (Ihan kuin olisin niin notkea, että hyppäisin minnekään, heh.) Kyydin jälkeen sain ruokkia nuorempia poroja jäkälällä. Ne olivat yhtä innoissaan kuin omat koirani saadessaan herkkuaan. Nuorilla poroilla ei vielä ollut nimiä, ja ehdotinkin yhdelle nimeksi Maxia, sillä se oli aivan kuin chihuahuani Max: hamuamassa kaiken huomion ja kaikki namit itselleen. Ihana tapaus!

Muistoja minulta ei kukaan vie pois, vaikka toimintakyky välillä onkin mitä on.

Nyt on peukalo ja ranne kelkkailusta hellänä, mutta hymy korvissa asti. Olen nähnyt upeita talvisia maisemia ja minulle niin rakkaita eläimiä. On taas jotain mitä muistella, kun kipu vetää sohvan pohjalle, niin kuin se turhan usein tekee. Muistoja minulta ei kukaan vie pois, vaikka toimintakyky välillä onkin mitä on.

Sairastaessa moni tekeminen on riskien ja hyötyjen puntarointia. Jonkun hinnan päädyt maksamaan kuitenkin, mutta yleensä se on sen arvoista. Nautin kivoista asioista kivun läpi. Kipu syö kokemuksesta pois osan ilosta, mutta en anna kivun kuitenkaan estää kaiken tekemistä. Mitään ei saa, jos ei yritä – kivusta huolimatta.

Kirjoittaja on Psoriasisliiton somelähettiläs.