Mitä vastaisit tavanomaisella flunssavastaanotolla, jos lääkäri kysyisi, että ”Miten sä voit noin muuten?”.

Vuosia sitten eräs yleislääkäri kysyi minulta tämän kysymyksen. Omaksi yllätyksekseni aloin avautua ja hän kuunteli tarkalla korvalla. Sain lähetteen asiantuntijalle, jolta sainkin todella paljon apua. Olen monesti miettinyt, että tämä alun lääkäri ansaitsisi kukkapuskan ja kiitokset. Hänen kysymyksensä oli minulle käänteentekevä kokemus kuulluksi tulemisesta ja sain vielä erittäin tarpeellista apua ja ohjausta eteenpäin.

Kuka tahansa voi sairastua psyykkisesti. Minä olen sairastanut erikoista näköoiretilaa jo viisi vuotta. Lääkärit eivät ole löytäneet sille syytä, mutta kohtaukset tulevat 2–3 kertaa viikossa, kestävät useamman tunnin ja menevät vain levolla ohi. Minulle on ollut koko sairauden ajan hyvin tärkeää, että niin ammattilaiset terveydenhuollon vastaanotolla kuin myös ihmiset ympärilläni kysyvät vointiani ja kuuntelevat minua.

Mielen hyvinvoinnin huomioimisella pitäisi olla aina tärkeä rooli lääkärin vastaanotolla.

Joskus terveydenhuollossa on oltu vain kiinnostuneita kuulemaan poikkeuksellinen tarinani ja oireeni, mutta en ole kokenut saavani apua ja ohjausta eteenpäin. Erityisesti mielenterveyshoitoon ohjaamisessa onkin mielestäni vielä paljon parannettavaa. Useimmin keskitytään fyysisiin ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen. Mielen hyvinvoinnin huomioimisella pitäisi olla aina tärkeä rooli lääkärin vastaanotolla.

On myös tärkeää, että toisen vastaus otetaan vakavasti, eikä vain sivuuteta kädenhuitaisulla. Tiedän erään äidin, jolle toivotettiin neuvolassa ”tsemppiä”, kun hän pitkän pohtimisen jälkeen sai avattua suunsa hurjasta väsymyksestään. Ehkä neuvolassa ei kuunneltu häntä riittävän tarkalla korvalla tai ei ollut valmiutta reagoida tilanteeseen. Lopputulos oli kuitenkin se, ettei hän saanut apua.

Oma kokemukseni on, että usein kumpikaan, lääkäri tai potilas, ei mielellään aloita keskustelua, mutta puhuisi kyllä, jos toinen aloittaisi. Tästä syystä kannustankin sekä terveydenhuollon ammattilaista että potilasta avaamaan rohkeasti keskustelun myös mielen haasteista, keskustelua syntyy varmasti! Jos ei ensimmäisen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, niin sitten toisen.

Toiset ammattilaiset vain ovat enemmän läsnä ja kiinnostuneempia potilaasta kuin toiset. Kyllä sen aistii. He kyselevät ja kuuntelevat herkällä korvalla, kun taas toiset keskittyvät vain fyysisten vaivojen hoitoon ja lääkkeiden määräämiseen. Silti kuuntelemisen tulisi olla osa jokaisen terveydenhuollon työntekijän ammattitaitoa.

Voi myös olla, että lääkärillä ei ole valmiita vastauksia. Tätä on kuitenkin turha pelätä. Monesti empaattinen kuunteleminen ja kokemus kuulluksi tulemisesta vievät jo pitkälle.

Minulle on tärkeää puhua myös läheisille ja ystäville. Mieheni kanssa meillä on yhteinen huolihetki päivittäin. Silloin vaihdetaan rauhassa päivän erityiset kuulumiset ja silloin koen todella tulevani kuulluksi. Kysyn myös päivän kuulumiset lapseltani joka päivä. Uskon, että kun kuulumisten vaihdosta tehdään toistuva rutiini, on myös helpompaa tuoda esille, jos jokin isompi asia oikeasti painaa.

Missään en ole kokenut tulleeni niin kuulluksi sairaudestani kuin vertaistukiryhmässä. Siellä tunnelma on rauhallinen ja kaikki keskittyvät kuuntelemaan toisiaan vuorotellen. Kiinnostuksen ja aidon läsnäolon voi aistia. Aika vertaistukiryhmässä menee aina siivillä!

Uskon vahvasti siihen, että ihmisen, joka on mennyt syvyyksiin itsensä kanssa, on myös helpompi kohdata toisia syvemmällä tasolla ja kuunnella heitä. Kuka tahansa pystyy ”Mitä kuuluu? Ihan hyvää” -small talkiin, mutta kuka pystyy syvempään keskusteluun?

Haastankin kaikki ottamaan mielen hyvinvoinnin puheeksi niin lääkärin vastaanotolla kuin muiden sairastavien, perheen ja ystävienkin kanssa! Näytetään yhdessä ”vihreää valoa” kuuntelemiselle ja aidolle läsnäololle!

Henna Blom työskentelee Psoriasisliitossa järjestötyötekijänä Paikka auki -ohjelman kautta.

Maailman psoriasispäivää vietetään 29.10. Päivän teema on mielen hyvinvointi. ”Psori mielessä? Ota se puheeksi.”

 

 

 

Tämä kirjoitus on osa Vihreää valoa kuuntelemiselle -kampanjaa Maailman mielenterveyspäivän 10.10.2020 yhteydessä.