Psoriasisliitolle uusi puheenjohtaja
Kansanedustaja Antero Laukkanen on valittu Psoriasisliiton uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2020–2022. Valinnan teki liittokokous Tampereella tänään sunnuntaina 5. toukokuuta 2019.
Psoriasisliitolle uusi puheenjohtaja
Psoriasisliiton liittokokous valitsi liiton uudeksi puheenjohtajaksi toisen kauden kansanedustajan, sosiaalineuvos Antero Laukkasen (KD). Laukkanen aloittaa puheenjohtajana vuoden 2020 alussa. Hän seuraa tehtävässä kansanedustaja Kristiina Salosta (SDP).
Laukkanen on toiminut vuodesta 2017 Eduskunnan Psoriasis-ryhmän puheenjohtajana ja hän tuntee siksi Psoriasisliiton toimintaa. Laukkasella on myös pitkä kokemus järjestötoiminnasta sekä työnsä kautta kattavat verkostot.
– Psoriasisliitto on vakaa ja vahva toimija, jonka toimintatavat ja tavoitteet ovat selkeät. Liitto on hyvin järjestäytynyt ja johdettu. Otan tämän luottamustehtävän vastaan ilolla, Laukkanen sanoo.
– Psoriasis on pitkäaikaissairaus, jonka hoitomenetelmistä saadaan jatkuvasti uutta tietoa tutkimuksen kautta. Näen, että Psoriasisliitolla on aivan erityinen tehtävä tämän tiedon välittämisessä niin sairastaville kuin suurelle yleisöllekin, Laukkanen toteaa.
Psoriasisliiton varapuheenjohtajaksi valittiin Marja-Liisa Utukka Pirkka-Hämeen psoriasisyhdistyksestä Tampereelta.
Psoriasisliiton nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Kristiina Salonen ei asettunut ehdolle toiselle kaudelle perhesyistä.
– Psoriasisliitto on nostanut aktiivisesti esiin pitkäaikaissairaiden kuntoutuksen tärkeyttä sekä sairastamisen kustannusten kohtuullistamista. Toivon, että voin jatkossa edistää liiton ajamia asioita Eduskunnan Psoriasis-ryhmässä. Vaikka asemani vaihtuu, työ psoriasista sairastavien puolesta jatkuu, Salonen totesi liittokokouksessa pitämässään puheessa.
Uudet säännöt käyttöön
Tampereella sunnuntaina 5. toukokuuta kokoontunut liittokokous päätti myös Psoriasisliiton sääntöuudistuksesta. Näkyvin muutos on kolmiportaisen päätösrakenteen madaltaminen kaksiportaiseksi.
Korkein päättävä elin on tästä lähtien vuosikokous, jonka rinnalla toimii liittohallitus. Liiton virallinen nimi ei enää ole Psoriasisliitto – Psoriasisförbundet ry vaan Psoriasisliitto ry, ruotsiksi Psoriasisförbundet rf.
Uudistuksen yhtenä tavoitteena on, että psoriasiksen koko oirekuva tulee huomioiduksi nykyistä paremmin, ja rahoituksen hakeminen toimintaan useammista eri lähteistä mahdollistuu.
Myös demokratia paranee, kun kaikista yhdistyksistä valitaan edustaja joka vuosi järjestettävään liiton kokoukseen.
– Psoriasisliiton aikaisemmat säännöt olivat vuodelta 1983, eli nyt oli aika muutokselle. Uudistus on ollut iso ponnistus, ja haluankin kiittää kaikkia työhön osallistuneita onnistuneesta lopputuloksesta, toteaa Psoriasisliiton toiminnanjohtaja Sonja Bäckman.
Uudet säännöt otetaan käyttöön välittömästi, mutta uudet henkilövalinnat tulevat voimaan vuoden 2020 alusta.