Ei minua enää niin kiinnosta, mitä muut ajattelevat minusta tai ulkonäöstäni. Olen kasvanut ihmisenä näiden asioiden yli.

Emävale.

Luulen, että psoria sairastavalle ulkonäköasiat ja ihmisten suhtautumiset ovat kausiluontoisia asioita. Suhtautuminen omaan ulkonäköön vaihtelee vuodenaikojen ja ihon kunnon mukaan rajustikin. Joulustressi kutittaa ja kesälomalla helpottaa -tyyppisesti.

Sain jokin aika sitten mahdollisuuden osallistua vauvauintiin. KÄÄK! 15 vuotta sitten minulle tokaistiin uimahallissa, että ei tänne ole tuon näköisenä tulemista. Mietin pitkään, johtuiko kommentti psorista, tatuoinneista, asenteestani vai näiden yhdistelmästä?

”Haista itse! Ei mua uiminen olisi kiinnostanutkaan”, virkkoi Mäyrä ja lähti harrastamaan muita nuorisolle sopivia urheilulajeja, kuten uimahallin seinien sotkemista ja tupakoimista ihan joukkuehengessä.

Ystäväni kuitenkin suositteli lämpimästi vauvauintia ja olosuhteet sanelivat, että sinne oli mentävä. Ajattelin asiaa ja ahdistuin. Ahdistuin ja nauroin. Nauroin ja luovutin. Annoin menneen olla ja tein väkisin tilaa nykyhetkelle.

Väitän, että jokainen meistä, varsinkin naisista, miettii uimahallin ovella pienen hetken omaa kipupistettään. Hyllyvä takapuoli? Appelsiini-iho? Reidet ja niiden eroavaisuudet? Finnejä? Karvoja? Käsittämättömän mustia, pitkiä ja paksuja karvoja käsittämättömissä paikoissa?

Nuo silmänräpäyksessä kasvavat karvat voivat olla opettajiamme. Ne opettavat nöyryyttä. Ne kertovat, että olet ihminen siinä missä muutkin. Ja tietysti sen, että ajatuksesi on ollut muualla kuin omassa itsessäsi – ei ole ollut aikaa, halua tai tarvetta miettiä karvoja ja muita ongelmakohtia.

Pukuhuoneessa olo oli kuin tuomiolle olisin menossa. Hävetti ja jännitti.

Pukuhuoneessa olo oli kuin tuomiolle olisin menossa. Hävetti ja jännitti. Tästä saisi hyvän paniikin aikaiseksi, jos vielä vähän pinnistäisi. Karu totuus kuitenkin paljastui uimahallin armottomien valojen loisteessa: muitakin jännitti!

Meillä oli kivaa. Minä viihdyin. En juuri nähnyt muita ihmisiä, tai miettinyt omaa ihoani ja ulkonäköäni. Huomioni oli tyttäressäni ja yhdessä tekemisessä. Tunnin lopussa tajusin ihmisten nauravan ja itsekin ymmärsin rentoutuneeni. Toki lapsi on hyvä suoja paikassa kun paikassa. Yksin en olisi uimaan lähtenyt.

Ihmisten kommentit satuttavat, jos annat niiden satuttaa. Vain sillä on lopulta merkitystä, miten itse reagoit ja hoidat tilanteen. Itse olen niin pieni ihminen, että edelleen provosoidun nopeasti. Uskon, että elämäntehtäväni on opetella kärsivällisyyttä ja sietämistä. Siinä psori on paras opettajani.

On hieno fiilis, kun tiedän, että en ole yksin <3 Vertaistuessa on voimaa, joten puhukaa siitä, mitä mielen päällä milloinkin on. Tsemppiä kaikille tulevaan talvikauteen!

Minna Mäyrä on 31-vuotias ja sairastanut psoriasista teini-iästä lähtien. 

Maailman psoriasispäivää vietetään 29. lokakuuta. Päivän teema on ”Psori ei tartu. Vedessäkään.” Tutustu kampanjaan ja tule mukaan!

Kuva: Johannes Romppanen