Vuonna 2022 korona oli edelleen kanssamme, ja eri virusvariantit olivat hyvinkin tarttuvia. Tauti itsessään oli onneksi lieventynyt.
Vuosikertomus 2022: Kohti muutostalkoita
Vuonna 2022 korona oli edelleen kanssamme, ja eri virusvariantit olivat hyvinkin tarttuvia. Tauti itsessään oli onneksi lieventynyt.
24.2. saimme kuitenkin rutkasti lisää huolenaihetta, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan. Tämä sota on monin tavoin vaikuttanut ihmisiin ja leimannut tavalla tai toisella oikeastaan koko vuotta.
Vaikka sota on vaikuttanut myös Psoriasisliittoon, erityisesti sen taloudellisiin toimintaedellytyksiin, olemme pystyneet järjestämään sekä perus- että hanketoimintaamme hyvin. Etämuotoinen toiminta on tänä vuonna ollut merkittävässä roolissa.
Olemme myös itse kehittäneet verkkovertaistoimintaa parissakin hankkeessa. Toivon, että verkkomuotoiset toiminnot monipuolistavat yhdistysten toimintaa – kasvokkaisia kontakteja unohtamatta!
Muista toimintaympäristön muutoksista yhdistysten toimintaan vaikuttaa vahvimmin väestön ikääntyminen. Jäsenmäärän ja aktiivitoimijoiden vähentyminen on ollut nähtävissä viime vuosina. Kehityskulun suunnan muuttamiseksi meillä on ollut käynnissä Elinvoimainen järjestö 2020-luvulla -selvityshanke, jonka loppuraportti valmistui elokuussa.
Selvityshankkeessa esitettyjen toimenpide-ehdotusten pohjalta käynnistimme muutosohjelman. Tämän vuoden puolella näemme, millaisia muotoja muutos käytännössä saa, kun yhdistysten toimijat alkavat tehdä muutossuunnitelmia omalle yhdistykselleen.
Kiitos kaikille vuodesta 2022 ja tervetuloa mukaan muutostalkoisiin!