Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
Kaksi henkilöä pitää toisiaan kädestä. Kummankaan kasvot eivät näy kuvassa.
07.09.
2020

Yksin vai yhdessä?

”En tunne enää olevani yksin psorin kanssa.”
”Ymmärsin, miten tärkeää on hoitaa itseäni.”
”Lapsi tajusi kurssilla, ettei olekaan ainoa psoriaatikko.”

Kommentit ovat palautteita psoriasisyhdistysten järjestämistä tapahtumista sekä Psoriasisliiton sopeutumisvalmennuskursseilta – toiminnasta, jota uhkaavat nyt leikkaukset. 

Valtiovarainministeriön vuoden 2021 budjettiehdotuksessa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksiin ehdotetaan kolmasosan eli 127 miljoonan euron leikkausta. Leikkauksen syynä on Veikkauksen tuottojen väheneminen. Järjestöt ovat vedonneet sen puolesta, että hallitus takaisi niiden rahoituksen myös ensi vuodelle.

On kenties helppo ajatella, että erilaisilta järjestöiltä ja niiden hallintorakenteilta voi tiukassa taloustilanteessa napsaista rahaa pois. Osa on sitäkin mieltä, että järjestöjen toiminta on lähinnä mukavaa puuhastelua, jota ei yksinkertaisesti ole varaa rahoittaa huonoina aikoina.  

Leikkaukset näkyisivät kuitenkin suoraan apua tarvitsevien psoriaatikkojen palveluissa. Esimerkiksi vapaaehtoisten vertaisryhmien tukeminen, maksuton hoidonohjaus ja neuvonta sekä lapsiperheiden kurssit ovat kaikki toimintaa, jota ei leikkausten jälkeen enää välttämättä voida toteuttaa.  

Järjestöjen jokapäiväisestä työstä saa harvoin aikaiseksi näyttäviä otsikoita tai pysäyttäviä Instagram-kuvia. Silti ja ehkä juuri siksi se on säilyttämisen arvoista ja tärkeää. Psoriasisliitossa tavoitteemme on auttaa kaikkia apua tarvitsevia, ei vain niitä ihmisiä, joiden tarinat herättävät eniten tunteita. Psoriasista sairastava voi luottaa siihen, että palvelumme ovat luotettavia, laadukkaita ja kaikille avoimia.  

Varsinkin epävarmoina aikoina yhteenkuuluvuutta ja tukea tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Aikana ennen koronaa lueskelin kerran erään psoriasisyhdistyksen järjestämän tapahtuman palautelomakkeita. Yhdessä palautteessa luki, että kerrankin tunnen kuuluvani johonkin ryhmään”. Palaute pysäytti ja jäi mieleen. On vaikea ajatella, että toiminta olisi tarpeetonta, jos sillä on yhdenkin ihmisen kohdalla tällainen vaikutus. Varsinkin näinä epävarmoina aikoina yhteenkuuluvuutta ja tukea tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan. 

Totuus on, että kaikkien palveluiden toteuttamiseen tarvitaan rahaa – vaikka merkittävä osa toiminnasta tehdäänkin vapaaehtoistyönä. Leikkauksilla voisi olla arvaamattomia seurauksia. Siksi päättäjillä tulisi olla viisautta ymmärtää järjestöjen toiminnan arvo jo nyt, eikä vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Yhteiskunnan tukiverkon rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia yhdessä. 

Kirjoittaja työskentelee Psoriasisliitossa vaikuttamistyön asiantuntijana ja Lounais-Suomen alueen järjestösuunnittelijana.