Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen Siirry sivuvalikkoon
Maailman psoriasispäivän kansainvälinen logo.

Maailman psoriasispäivä

Maailman psoriasispäivää vietetään vuosittain 29. lokakuuta. Tänä vuonna teemana on Koko kehon sairaus.

Teema muistuttaa, että psoriasis ei ole pelkkä ihottuma, vaan koko kehon tulehduksellinen sairaus, joka voi vaikuttaa ihoon ja niveliin sekä kasvattaa riskiä muihin sairauksiin. Psoriasista on tärkeää hoitaa kokonaisvaltaisesti, jotta sen oireet pysyisivät mahdollisimman hyvin hallinnassa ja liitännäissairauksien riski olisi mahdollisimman pieni.

Luvassa uutta tietoa psoriasiksen hoidon nykytilasta

Terveydenhuollon arkeen ovat viime vuosina vaikuttaneet muun muassa koronapandemia, pula hoitohenkilökunnasta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle. Maailman psoriasispäivän alla julkaisemme tuoretta tutkimustietoa siitä, miltä psoriasiksen hoito näyttää tämän päivän Suomessa. Kyselyyn psoriasiksen hoidon nykytilasta on vastannut lähes 2 000 psoriasista sairastavaa.

Tule mukaan viettämään Maailman psoriasispäivää!

Psoriasiksen hoidon nykytila -kyselyn tulokset julkaistaan Maailman psoriasispäivän alla, ja niistä viestitään Psoriasisliiton kanavissa. Lisäksi jaamme sairastavien kokemuksia hoidostaan ja psoriasiksen kanssa elämisestä.

Paikalliset psoriasisyhdistykset järjestävät erilaisia Maailman psoriasispäivän tapahtumia, joihin voit tutustua tapahtumakalenterissa. Jos haluat järjestää Maailman psoriasispäivän tapahtuman omalla paikkakunnallasi, ole yhteydessä oman alueesi paikallisyhdistykseen!

Voit lisäksi osallistua Maailman psoriasispäivän viettoon seuraamalla sosiaalisessa mediassa tunnisteita #MaailmanPsoriasispäivä ja #KokoKehonSairaus tai jakamalla itse tietoa psoriasiksesta.

Maailman psoriasispäivää vietetään vuosittain 29. lokakuuta. Kansainvälisen kampanjan toteutuksesta Suomessa vastaa Psoriasisliitto.

Vuoden 2023 kampanjaa tukevat lääkeyhtiöt AbbVie, Amgen, Bristol Myers Squibb, Janssen Finland, Novartis Finland ja UCB Pharma. Lämmin kiitos kaikille yhteistyötahoillemme!

 

Vuonna 2023 kampanjaa tukevat:

 

Lääkeyhtiö Abbvien logo.

 


 

Lääkeyhtiö Amgenin logo

 


 

Lääkeyhtiö Bristol Myers Squibbin logo.

 


Lääkeyritys Janssenin logo.


 

Lääkeyhtiö Novartiksen logo.

 


 

Lääkeyhtiö UCB Pharman logo.