Siirry päänavigointiin Siirry navigaatioon Siirry sisältöön Siirry alatunnisteeseen
27.02.
2017

Järjestöpäivät liikuttavat

Yli 70 jäsentä 37 yhdistyksestä kokoontui viettämään Psoriasisliiton järjestöpäiviä Vantaalle 28.-29.1.2017. Paikkana olivat Sokos Hotel Vantaa ja Tiedekeskus Heureka.

Melkoinen joukko siis liikkui fyysisesti paikasta toiseen ja takaisin viikonlopun aikana. Voi vain ihmetellä ja olla iloinen siitä, että niin monet vapaaehtoiset haluavat lähteä pitkienkin matkojen takaa liiton tapahtumiin. Psoriasisliitto pyytää palautetta osallistujilta, mutta kyselyssä ei kysytä sitä, mikä saa ihmiset liikkeelle ja käyttämään omaa aikaansa järjestötoimintaan.

Erilaisia syitä on varmaankin monia. Joitain kiinnostaa vaikuttaminen ja edunvalvonta. Moni tulee hakemaan uutta tietoa ja kuulemaan asiantuntijoiden hyviä esityksiä. Iso merkitys on myös ystävyydellä. Tilaisuuksissa tapaa aiemmin tutuksi tulleita ystäviä ja saa luotua uusia tuttavuuksia. Nähtävästi järjestöpäivämme ovat onnistuneet vastaamaan ihmisten toiveisiin hyvin, koska osallistujamäärä on säilynyt vuodesta toiseen korkeana.

Osallistujamäärään ei ole tuonut muutosta sekään, että tilaisuuden pitopaikka on vaihtunut vuosittain. Tänä vuonna olimme Vantaalla, viime vuonna Kuopiossa ja sitä ennen Porissa, Oulussa ja Hyvinkäällä. Omat muistoni eivät riitä tuon pidemmälle.

Mielestäni jokainen näistä tilaisuuksista on jännällä tavalla ollut ilmapiiriltään omalaisensa. Hyvinkään ja Kuopion tilaisuuksiin vaikutuksensa loi liittokokouksen pitäminen samana viikonloppuna. Oulussa mielestäni alettiin luoda pohjaa muutokselle, joka tuli esiin Porissa. Porin järjestöpäivillä vallitsi kannustava ja myönteinen tunnelma ja sieltä puuttui lähes tyystin aiempina vuosina verraten usein esille noussut huoli järjestötoiminnan tulevaisuudesta. Tämän vuoden järjestöpäivien ilmapiiri oli samankaltainen, toiveikas ja voimaantunut, vaikka päivien keskeisenä aiheena oli mutkikas sote-hanke.

Itselleni Vantaan tilaisuus oli omalla tavallaan liikuttava, sillä kokouspaikka sijaitsi parin kilometrin päässä syntymäkodistani ja nuorukaisena asuin aivan kokouspaikan lähellä. Viikonlopun aikana palasin mielikuvissani lapsuuteni ja nuoruuteni pihoille ja kaduille. Hyvän lisäsyyn muistelulle tarjosi sunnuntain kaupunkikävely, jonka oppaana sain toimia.

Ensi vuoden järjestöpäivien kokouspaikkakuntaa ei ole vielä päätetty, mutta toivottavasti jälleen silloin kokoonnumme suurella joukolla ja entistäkin innokkaampina edistämään psoriasista sairastavien etua ja oikeuksia.

Teksti: Teuvo Leppänen, järjestösuunnittelija