20.08.

Luonto tekee hyvää

Ensi lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa luontoa, kuin lähteä ulos kävelemään. Hyvät kengät vain jalkaan ja menoksi!

Asun maaseudulla, joten luonnossa liikkuminen on lähes jokapäiväistä. Tutut metsäpolut houkuttelevat samoilemaan ja tarkistamaan samalla, joko metsämarjat tai sienet ovat poimittavissa.

Mutta luontoliikuntaa voi harrastaa myös kaupungissa. Esimerkiksi työyhteisömme jalkautui toukokuussa työpäivän päätteeksi ulkoilemaan ja harrastamaan ”ploggingia” paikalliseen puistoon. Kävelyn tai juoksun lomassa poimimme roskat roskikseen. Mukavinta päivässä oli yhdessä liikkuminen ja hyvän tekeminen.

Luonto vaikuttaa myönteisesti ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Luonnossa liikkuminen vähentää stressiä ja kohentaa mielialaa. Ystävän tai perheen kanssa liikkuminen on yhteistä aikaa, ilman televisiota tai tablettia. Parhaimmillaan kännykkäkin pysyy kiinni metsässä! Myös sosiaalinen hyvinvointi ja yhteisöllisyyden tunne lisääntyvät. Kunto kohenee takuuvarmasti, kun samoaa vaihtelevassa maastossa tai harrastaa vaikkapa polkujuoksua tai maastopyöräilyä.

Parhaimmillaan kännykkäkin pysyy kiinni metsässä!

Soveltavan liikunnan asiantuntijajärjestö SoveLi toteuttaa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Polku luontoon -tapahtumia. Tämän vuoden teema on luontoliikunta. Soveltava liikunta tarkoittaa liikkeen ja liikunnan soveltamista jokaiselle yksilölle sopivaksi.

Me Psoriasisliitossa olemme kouluttaneet yhteistyössä SoveLin kanssa noin 40 liikuntavastaavaa ja liikunnan vertaisohjaajaa psoriasisyhdistyksiin. Yhteistyössä yhdistysten vapaaehtoistoimijoiden kanssa voimme nyt järjestää liikunnallista toimintaa jäsenillemme ja mikä olisikaan mukavampi teema kuin liikkuminen luonnossa.

Sauvakävelyreitin voi valita niin, että poikkeamme metsään tai puistoon. Miltä kuulostaisi yhteinen marjastusmatka tai luontokuvausretki? Kasvien, sammaleiden tai kivilajien tunnistaminen on mielenkiintoista. Luonto- tai sienestysretkelle voi tarvittaessa pyytää mukaan myös oppaan esimerkiksi muista järjestöistä. Metsähallitus rakentaa esteettömiä luontokohteita, joissa liikkuminen on esimerkiksi nivelpsoriasista sairastavallekin helppoa. Vaihtoehtoja riittää! Lisää vinkkejä luonnossa liikkumiseen löytyy myös Sydänviikon sivuilta.

Suomen luonnon päivää juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina 25.8. Liputa Suomen luonnolle ja lähde liikkeelle luontoon. Kutsu kaverisi mukaan tai järjestä oma tapahtuma – tyyli on vapaa. Voit myös jakaa luontojuhlasi tunnelmat hastageilla #luonnonpäivä ja #liputanluonnolle.

Kuvassa Anne Savuoja  SoveLin ja Metsähallituksen järjestämässä Soveltavan luontoliikunnan foorumissa Pyhätunturilla 14. kesäkuuta.