25.06.
2019

Oppeja hiljaisuudesta

“Stressi, epäsäännölliset ja huonot elintavat, alkoholi, liiallinen kahvinjuonti ja valonpuute.” Muistan ikuisesti nuo sanat, jotka ihotautilääkärini sanoi vuonna 1995 vastauksena kysymykseeni “mikä tätä sairautta pahentaa?”.

Lääkäriltä psoridiagnoosin saatuani mietin, että minun luonteenlujuudellani tulee olemaan suhteellisen helppoa rukata elintapoja terveellisemmiksi. Alkoholin ja satunnaisen tupakanpolton voin jättää kokonaan pois – no problem. Matkustan mielelläni valoon talven pimeimpinä kausina – no problem. Kahvin vaihdan teeksi – no problem.

Mutta tuo stressi, miten sen saisi hallintaan? Olenhan koko elämäni reagoinut kehollani stressiin. Emotionaalisesti vaikeat elämänmuutokset ja muut vaativat tilanteet ovat pienestä pitäen laittaneet vatsani sekaisin, aiheuttaneet unettomuutta ja paniikinomaisia tärinöitä. Ja nyt tämä ihokin vielä.

Vuodet 2015 ja 2016 olivat minulle monella tapaa vaikeita, ja kuin indikaattorina stressistä ihoni voi huonommin kuin vuosiin.  Okei, vastatuuli on välillä navakkaa jokaisen elämässä, mutta olen huomannut, että uusi stressinaiheuttaja löytyy yllättävänkin läheltä. Moni meistä kantaa sitä vapaaehtoisesti koko ajan mukanaan. Muiden ongelmien lisäksi kuormitumme tarkkailemalla älypuhelimiamme jokaisena vapaana hetkenä. Erään brittitutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia ihmisistä tunnustaa puhelimen kautta avautuvan somen ja netin maailman olevan riippuvuutta aiheuttava ongelma. Sosiaalinen media on kuin huomaamatta ja väkivaltaisestikin torpannut sivuun aikaisemmat, lempeämmät kommunikaation muodot. Mielemme on jo tottunut tähän ja haluaa koko ajan ärsykkeitä. Olen vakuuttunut siitä, että minulla, meillä, on ongelma. Miten saamme uudenlaisen stressin täyttämän maailmamme hiljennettyä?

Tästä on tullut miljardibisnes. Mindfullness, jooga ja meditaatio ovat huikeassa kasvussa länsimaissa. Muutos on tapahtunut käsi kädessä älypuhelinten yleistymisen kanssa. Nykyään porskuttavat kaikenlaiset Digital Detox -kuurit ja hiljaisuuden retriitit. Aiemmin vain “henkisille etsijöille” markkinoiduista palveluista on tullut käypää kauppatavaraa meille kaikille.

Miten saamme uudenlaisen stressin täyttämän maailmamme hiljennettyä?

Tammikuussa Intian-kodissani huomasin, miten suuri tilaus tällaiselle on. Sadat ihmiset osallistuivat hiljaisuuden retriittiin. He maksoivat, että puhelin vietiin heidän kädestään ja mielelle annettiin muuta tekemistä. Netittömyys tuntuu arvokkaalta, kun se on valinta tai palvelu eikä puute. Päivien täyttyessä meditaatiosta, joogasta ja hitaasta, kiireettömästä kävelystä mieliimme pääsee ärsykkeiden sijaan happea. Osallistujista huokui retriitin jälkeen valoisuus ja seesteisyys. Puhelimen päälle laittaminen oli tuntunut jopa hieman epämieluisalta tehtävältä. Hiljaisuus oli kirkastanut ajatusta siitä, mihin kaikkeen puhelimen jatkuva läsnäolo meidät altistaa.

Itääkö hiljaisuudessa stressittömyyden siemen? Uskon niin. Mutta en usko, että voimme paeta maailmaa laittamalla “korkin kiinni” kokonaan. Eristäytyminen ei ole vaihtoehto. Mutta eikö ole paradoksaalista, että näemme hiljentymisen arvon vasta kun olemme maksaneet siitä? Maksamme, jotta meillä on mahdollisimman nopea pääsy maailmaan, josta pois päästäksemme maksamme maltaita.

Suhtaudun tästedes puhelimeni näpräämiseen samalla tavalla kuin ihoni hyvinvointia uhanneisiin tapoihini reilut kaksikymmentä vuotta sitten. Psorin kanssa ensiaskeleita ottaessani pystyin päättäväisyydellä, sosiaalisia paineita uhaten, jättämään pois alkoholin, kahvin, lihan ja tupakan. Otan siis uuden riippuvuuden vastaan positiivisena haasteena ja pääsen sen herraksi – no problem.

Juttu on julkaistu alun perin Ihonaika-lehdessä 2/2017. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity jäseneksi, niin saat lehden jäsenetuna.

Kuva: Jari Härkönen