Psoriasisliitto: Psoriasiksen hoidon laaturekisteri tarvitaan mahdollisimman pian
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n alaisuuteen ollaan perustamassa ensimmäisiä pysyviä terveydenhuollon laaturekistereitä. Psoriasisliitto toteaa lausunnossaan, että myös psoriasiksen hoidon laaturekisteri tarvitaan pikaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön asetusluonnoksessa ehdotetaan perustettavaksi kymmentä pysyvää,…
Vietä hyvinvoinnin kesä – omilla ehdoilla
Kesä on hyvinvoinnin kannalta tärkeää ja aktiivista aikaa. Aurinko ja värikäs luonto houkuttelevat olemaan ulkona ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Valo ja yhdessäolo tekevät hyvää mielenterveydelle, kun taas esimerkiksi liikkuminen…
Avoin työpaikka: Vaikuttamistyön asiantuntija
Etsimme joukkoomme uutta vaikuttamistyön asiantuntijaa. Tutustu ilmoitukseen ja hae paikkaa viimeistään 2. elokuuta! Nykyisen vaikuttamistyön asiantuntijamme siirtyessä toisiin tehtäviin Psoriasisliitossa haemme näkemyksellistä vaikuttamistyön asiantuntijaa. Työpanoksestasi noin puolet koskee vaikuttamistyötä, jossa…
Hanna Karhunen Psoriasisliiton viestintäpäälliköksi
Psoriasisliiton uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu Hanna Karhunen. Karhunen siirtyy tehtävään Psoriasisliiton vaikuttamistyön asiantuntijan paikalta. Viestintäpäällikkö vastaa Psoriasisliiton viestinnän kokonaisuudesta ja toteutuksesta yhdessä viestintäassistentin kanssa sekä toimii Ihon aika –lehden päätoimittajana. …
Potilasjärjestöt: Lainsäädännön valuviat eivät saa vaarantaa uusimpaan tutkimukseen pohjautuvaa hoitoa
Yhteensä 30 suomalaista potilasjärjestöä toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietojen hyödyntäminen tutkimuskäyttöön ja siten potilaiden hoitoon on nykyisen lainsäädännön vuoksi vaarassa. Psoriasisliitto on yksi kannanoton allekirjoittajista. Potilasjärjestöt ovat huolissaan, että…
Sosiaali- ja terveysministeri Pekonen: Lääkkeiden käyttäjien kuluja ei kasvateta
Huoli pitkäaikaissairauden aiheuttamista kustannuksista nousi vahvasti esiin Eduskunnan Psoriasis-ryhmän ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen tapaamisessa. Eduskunnan Psoriasis-ryhmä ja Psoriasisliitto tapasivat eilen 19. toukokuuta sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen. Tapaamisessa…
Tiesitkö jo tämän koronarokotteista?
Koronarokotukset ovat käynnistyneet, ja moni psoriasista sairastava odottaa vielä omaa rokotusvuoroaan. Kysyimme asiantuntijoilta vastauksia psoriasista sairastavia mietityttäviin kysymyksiin. Kysyimme asiantuntijoilta koronarokotteista ja psoriasiksesta. Kysymyksiin vastasivat Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän KRARin jäsenet, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean ylilääkäri, dosentti Anneli Lauhio (AL) sekä…
Lääkevalmisteiden myyntilupaprosessi varmistaa lääkkeiden turvallisuutta
Lääkevalmisteella tulee olla myyntilupa ennen kuin se voidaan tuoda saataville joko itsehoito- tai reseptilääkkeenä. Myyntilupajärjestelmällä varmistetaan, että lääkevalmisteet ovat tutkitusti tehokkaita, turvallisia ja laadukkaita. Vakavat laatuongelmat ja sivuvaikutukset nostivat esiin…
Psoriasista sairastavan kannattaa ottaa koronarokote
Koronavirusrokotukset ovat käynnissä Suomessa useilla eri rokotteilla. Kaikki Suomessa tällä hetkellä annettavat rokotteet ovat turvallisia ja suositeltavia myös psoriasista sairastaville. Koronarokotukset etenevät Suomen koronarokotestrategian mukaisesti sitä mukaa, kuin rokotteita saadaan…
Uusi tutkimus: Psoriasislääkkeet eivät lisää sairaalahoidon riskiä koronavirusinfektiossa
Psoriasiksen hoidossa käytettävät sisäiset lääkkeet eivät näytä kasvattavan koronaviruspotilaiden riskiä päätyä sairaalahoitoon, todetaan tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa. Kansainvälisessä tutkimuksessa ei löytynyt viitteitä siitä, että sisäisiä, elimistön puolustusjärjestelmään vaikuttavia psoriasislääkkeitä käyttävät potilaat…