Ajankohtaista
Sinnitteletkö sairaana töissä? – Et ole yksin
Yli puolella työikäisistä on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Työelämässä pitkäaikaissairas saattaa joutua kamppailemaan oireiden lisäksi esimerkiksi leimautumisen, vakuutusyhtiön päätösten ja huonon omatunnon kanssa. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli…
Etsimme joukkoomme järjestösuunnittelijaa, vuorotteluvapaasijaisuus 1.9.2017–31.1.2018
Tehtäviin kuuluu: - vastata alueensa yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista, organisoinnista, koulutuksesta ja yhdistysten tukemisesta - tehdä, seurata ja tukea alueensa vaikuttamistyötä - vastata psoriasistietouden tiedottamisesta ja kouluttamisesta sosiaali- ja terveysalan…
Psoriasis taltutti vesipedon
Psoriasis lopetti uintiharrastukseni. Horoskooppimerkkini kuuluu veden merkkeihin. En tiedä johtuuko siitä, vai jostain muusta, että olen aina rakastanut vettä, merta ja uimista. Lapsena uimastadionilla käynnit kuuluivat kesän suuriin juhlahetkiin. Polskin…
Nivelpsoriasis astuu raitiovaunuun
Ennen nivelpsoriasis-diagnoosia olin ahkera julkisen liikenteen käyttäjä. Kotikaupungissani Espoossa julkinen liikenne on mitä on, mutta Helsingissä se toimii. Rakastin raitiovaunulla ajamista. Ehkä se on jonkinlaista verenperintöä, nimittäin isäni äiti oli…
Mikä motivoi liikkumaan?
Tänään kävin pitkästä aikaa jumpassa. Liikunnan ja venyttelyn jälkeen tuli ihanan kihelmöivä tunne lihaksiin ja hymy huulille. Mietin, että miten motivoituisin liikkumaan koko kesän ajan säännöllisesti? Ehkä voisin tehdä tyttäreni…
Nukkuva nivelpsoriasis
Nivelpsoriasis on vaikuttanut nukkumiseeni. Tuntuu kuin siitä olisi iäisyys, kun olen viimeksi nukkunut kyljelläni. Nukuin vuosikausia oikealla kyljelläni sikiöasennossa. Nukuin pitkään ja hyvin. Herääminen on kokonaan toinen asia, sillä en…
Pieni ele -keräys sai 1,3 miljoonaa euroa lahjoituksia
Kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi tehtävä Pieni ele -keräys sai 1,3 miljoonaa euroa lahjoituksia. Pieni ele järjestettiin huhtikuussa kuntavaalien äänestyspaikoilla ympäri Suomen. Keräys järjestetään 17 vammais- ja terveysjärjestön yhteistyönä. Keräystuotolla…
Hieman lempeämmin
Kerran talvessa minun (ja monen muunkin) pitää päästä aurinkoon vähintään viikoksi, jotta pysyn työkykyisenä ja kuntoudun. Taitaa olla tuttua muillekin kuin vain psoriaatikoille? ;) Aiempina vuosina koin tästäkin asiasta morkkista…
Elämä jatkuu, mutta eri tavalla
Eeva Hanström on 51-vuotias espoolainen koulunkäyntiavustaja ja kolmen lapsen äiti, joka on monessa mukana. Vertaistuki ja positiivinen elämänasenne auttavat häntä jaksamaan palmoplantaarisen pustuloosin ja nivelpsoriasiksen kanssa. Eeva Hanström teki pitkän…
Kuulumisia kevään aurinkopainotteisilta sopeutumisvalmennuskursseilta
Kevään aurinkopainotteisten sopeutumisvalmennuskurssien pääjaksot Kanarialla päättyivät huhtikuussa. Kursseilla oli yhteensä 120 osallistujaa. Osallistujista aiempaa suurempi osa oli nuoria, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että tänä vuonna alle 30-vuotiaiden omavastuuhinta on vain…